Kirjoittaminen on kyllä outoa touhua. Olin ihan muissa aiheissa kun yhtäkkiä päähäni pätkähti Helinä Rautavaara. Joidenkin pinnallisten uutisvälähdysten perusteella minulle on muodostunut hänestä aika lattea kuva. Turhamainen, typerä nainen juoksee eksoottisissa maissa, kuvittelee olevansa kulttuurien tuntija, kaulailee sissipäälliköitä ja äksyilee kotimaassa kunnallispoliitikoille jotka eivät ymmärrä hänen arvoaan. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että hän olisi mitenkään kiinnostava ihminen. Ja nyt yhtäkkiä minä kiinnostuin hänestä. Miksi? En mistään syystä. Hän vain pullahti mieleen ja minua harmittaa, miksi minä keksin hänet vasta nyt, kun Kordelinin rahaston hakuaika on menossa umpeen, enkä minä tässä ajassa ehdi millään kehitellä mitään järkevää näkökulmaa Helinä Rautavaaraan. En minä tiedä mitä apurahojen antajat hänestä yleensäkään ajattelevat ja voiko hänen ympärilleen yleensä ympätä sellaista järkevältä kuulostavaa hakemusta että rahamassit avautuisivat minulle. Yleensäkin apurahahakemusrunoilu on minulle aika epätoivoista touhua, olen huono ja mielikuvitukseton siinä touhussa. Mutta siis tämä Helinähän on särmikäs persoona. Naisethan eivät yleensä ole särmikkäitä, vaan kesyjä pupujusseja, niin kuin minä. Jotka nyhjäävät omissa oloissaan eivätkä koskaan muka halua loukata ketään, eivätkä missään tapauksessa pröystäillä olemattomilla saavutuksillaan. Mutta Helinä antaa palttua tällaiselle asenteelle, vaikka kotoa käsin häntä yritettiin ahkerasti paimentaa ruotuun hänen seikkaillessaan maailmalla. Helinä ei ollut mikään umpipyöreä humanisti: "En missään nimessä. Sehän yhdistetään aina johonkin Amnestyyn tai muuhun kamalaan". Hah, reipasta puhetta. Suomalainen yliopistoelämäkin saa kuulla kunniansa:"Tulin tähän rajattomaan tyhmyyteen jossa kukaan ei tiedä mitään...Minä katselin sitä aikani ja huomasin, että näin syvällistä tietoa minä en julkaise näille pöllöille. Onhan minulla jokin vastuukin, etten kerro niitä tietoja kaiken maailman onnenonkijoille, typeryksille, joita suurin osa meidän uskontotieteen laitoksen ihmisistä on."
 (Helena Lehtimäki: Minä Helinä Rautavaara)

Isä Toivo Rautavaara neuvoo tytärtä kirjeissä, ettei tämä saisi leuhkia ja vihjailla edesottamuksistaan. Vanhemmille esitettiin surunvalitteluja tyttären vuoksi. Isä kehotti tytärtä kirjoittamaan Seura-lehteen asiallisia artikkeleja ja jättämään erotiikan pois. Seurassa oli julkaistu kuva missä Helinä poseerasi guerillojen kainalossa. Äiti laittoi kirjeeseen terveisensä. Huom. Älä pidä suuta auki valokuvissa. Se on hirveän näköistä. Sano sinä sip niin suu tulee sievän näköiseksi.

Niinpä niin. Nyt minä oikeastaan jo ymmärränkin, miksi Helinä Rautavaara kiinnostaa. Miten häneen olisi suhtauduttu jos hän olisi ollut mies?