Kirjoittaminen
on kyllä outoa touhua. Olin ihan muissa aiheissa kun yhtäkkiä päähäni
pätkähti Helinä Rautavaara. Joidenkin pinnallisten uutisvälähdysten
perusteella minulle on muodostunut hänestä aika lattea kuva.
Turhamainen, typerä nainen juoksee eksoottisissa maissa, kuvittelee
olevansa kulttuurien tuntija, kaulailee sissipäälliköitä ja äksyilee
kotimaassa kunnallispoliitikoille jotka eivät ymmärrä hänen arvoaan. En
ole koskaan tullut ajatelleeksi, että hän olisi mitenkään kiinnostava
ihminen. Ja nyt yhtäkkiä minä kiinnostuin hänestä. Miksi? En mistään
syystä. Hän vain pullahti mieleen ja minua harmittaa, miksi minä keksin
hänet vasta nyt, kun Kordelinin rahaston hakuaika on menossa umpeen,
enkä minä tässä ajassa ehdi millään kehitellä mitään järkevää
näkökulmaa Helinä Rautavaaraan. En minä tiedä mitä apurahojen antajat
hänestä yleensäkään ajattelevat ja voiko hänen ympärilleen yleensä
ympätä sellaista järkevältä kuulostavaa hakemusta että rahamassit
avautuisivat minulle. Yleensäkin apurahahakemusrunoilu on minulle aika
epätoivoista touhua, olen huono ja mielikuvitukseton siinä touhussa.
Mutta siis tämä Helinähän on särmikäs persoona. Naisethan eivät yleensä
ole särmikkäitä, vaan kesyjä pupujusseja, niin kuin minä. Jotka
nyhjäävät omissa oloissaan eivätkä koskaan muka halua loukata ketään,
eivätkä missään tapauksessa pröystäillä olemattomilla saavutuksillaan.
Mutta Helinä antaa palttua tällaiselle asenteelle, vaikka kotoa käsin
häntä yritettiin ahkerasti paimentaa ruotuun hänen seikkaillessaan
maailmalla. Helinä ei ollut mikään umpipyöreä humanisti: "En missään nimessä. Sehän yhdistetään aina johonkin Amnestyyn tai muuhun kamalaan". Hah, reipasta puhetta. Suomalainen yliopistoelämäkin saa kuulla kunniansa:"Tulin
tähän rajattomaan tyhmyyteen jossa kukaan ei tiedä mitään...Minä
katselin sitä aikani ja huomasin, että näin syvällistä tietoa minä en
julkaise näille pöllöille. Onhan minulla jokin vastuukin, etten kerro
niitä tietoja kaiken maailman onnenonkijoille, typeryksille, joita
suurin osa meidän uskontotieteen laitoksen ihmisistä on."
(Helena Lehtimäki: Minä Helinä Rautavaara)
Isä Toivo Rautavaara neuvoo tytärtä kirjeissä, ettei tämä saisi leuhkia
ja vihjailla edesottamuksistaan. Vanhemmille esitettiin
surunvalitteluja tyttären vuoksi. Isä kehotti tytärtä kirjoittamaan
Seura-lehteen asiallisia artikkeleja ja jättämään erotiikan pois.
Seurassa oli julkaistu kuva missä Helinä poseerasi guerillojen
kainalossa. Äiti laittoi kirjeeseen terveisensä. Huom. Älä pidä suuta auki valokuvissa. Se on hirveän näköistä. Sano sinä sip niin suu tulee sievän näköiseksi.
Niinpä niin. Nyt minä oikeastaan jo ymmärränkin, miksi Helinä
Rautavaara kiinnostaa. Miten häneen olisi suhtauduttu jos hän olisi
ollut mies?
keskiviikko, 30. elokuu 2006