maanantai, 11. syyskuu 2006
Ei ole hilloa
Olen
nyt jo kaksi päivää yrittänyt motivoitua keittämään aronian marjoista
hilloa. Jos en kohta ryhdy tuumasta toimeen, ne aroniat varmaan ottavat
jalat alleen. Luulen etten minä siinä vaiheessa jäisi niitä kaipaamaan.
Vaikka marjat ovat kyllä kauhean terveellisiä, vahvistavat sydäntä ja
sydänhän nyt aina kaipaa vahvistusta, se kun haikailee kaikenlaisen
olemattoman perään ja marjat ehkä auttaisivat siihen. Minä etsin jo ohjeitakin.
Eivät kuulosta monimutkaisilta joten kyllä kannattaisi. Tänään olen
silti koko päivän juossut pakoon niitä marjoja ja nyt on jo liian
myöhäistä. Jos alan nyt keittää hilloa, jotain menee kumminkin pieleen,
kiihdyn, enkä saa unta ja se olisi kauheaa, koska jos en saa unta,
huominen työpäivä menee yhtä tärviölle kuin tämäkin. En ymmärrä mikä
minut yleensä sai poimimaan ne marjat. Jokin velvollisuudentunne
varmaan, halu olla työteliäs kunnon ihminen. Jos ei ole muuta
tekemistä, poimitaan marjoja ja keitetään hilloa, olkoonkin ettei hillo
maistu kenellekään. Eikä minulla ole kyllä purkkejakaan mihin sitä
hilloa laittaisi. Kellari olisi, että sen puolesta tämä homma kyllä
onnistuisi. Mies sanoi, että ostetaan isompi pakastin, mutta paljonko
se nyt sitten auttaisi. Sulloisimme pakastimen täyteen marjoja ja
maksaisimme kauheaa sähkölaskua siitä hyvästä, että pakastin säilyttää
uumenissaan marjat joita kukaan ei viitsi laittaa eikä syödä. Ensi
syksynä sitten pitäisi kantaa jäiset marjat taloyhtiön biojäteastiaan,
että tulisi tilaa uudelle vuosikerralle. Olen minä joskus sellaistakin
harrastanut. Joinakin hulluina vuosina tein ämpärikaupalla
kurpitsapikkelssiäkin. Kuvittelin kai, että vaikka aina olen inhonnut
kurpitsapikkelssiä, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään vapaaehtoisesti
syövän sitä teelusikallista enempää, minä itse innostuisin kuitenkin
kauhomaan sitä kitusiini saavikaupalla vain siitä riemusta että olen
itse kasvattanut kyseisen kurpitsan. Onneksi minä en sentään moiseen
hulluuteen ole ollut tänä syksynä sortumassa. Mutta nuo marjat. Minä en
tiedä mihin minä olen kadottanut sisäisen perheenemäntäni, se on mennyt
ihan kerta kaikkiaan kadoksiin.