Muutama sana ennen kirjamessuille lähtöä. Että siis taas on se aika vuodesta, eikä Suurta Mullistusta ole vieläkään tapahtunut. En ole sen suositumpi, kuuluisampi, arvostetumpi kuin viime vuonnakaan näihin aikoihin. Olen ehkä hiukan enemmän väleissä oman sisäisen todellisuuteni kanssa. Otan sen jotenkin paremmin todesta ja suunnistan sen mukaan. Uskon siihen positiiviseen ääneen, joka jostain sielun uumenista vaivaisesti pihisee, enkä siihen soimaavaan, syyttelevään ääneen joka on niin menestyksekkäästi dominoinut minua koko elämäni ajan. Toivon, että se sielun uumenista vaivaisesti pihisevä ääni saisi vähitellen yhä enemmän pontta ja se soimaava ääni menisi nurkkaan häpeämään ja etsimään jotain vähän positiivisempaa näkökulmaa elämään. Olenkin aika toiveikas sen suhteen, että juuri noin tulee aikanaan käymään, vaikka juuri tällä hetkellä minulla olisi jälleen syy epätoivoon, koska siis työt eivät suju.

En pysty käytännöllisesti katsoen lainkaan keskittymään kirjoittamiseen. En pysty lukemaan romaaneja, en nuortenkirjoja, en hömppää, en dekkareita, en vakavasti otettavaa kirjallisuutta. Pystyn lukemaan jotain asiapitoista tekstiä, joskin sitäkin katkelmallisesti. Esimerkiksi zeniä olen nyt vähän opiskellut. Siis lukenut katkelmia sieltä täältä.  Mutta keskustelemaan minä pystyn. Ja on kummallista, että nykyään minä keskustelen ihmisten kanssa niin kuin ennen vanhaan tehtiin, nenäkkäin saman pöydän ääressä. Välillä kahden kesken, välillä ryhmässä. Olen aina eri mieltä muiden kanssa, se on hiukan rasittavaa. Keskustelujen aikana nuppini alkaa aina helottaa tulipunaisena, mutta vastapuoli on aina tyyni ja vakuuttunut oikeassaolemisestaan. Minäkin olen tietysti oikeassa, mutta silti minä helotan. Valvon öitä ja sorvaan seuraavana päivänä kiperiä vastineita joilla voin selättää keskustelukumppanini seuraavalla kerralla. En ymmärrä miksi minä teen tuollaista, mutta siihen minun energiani tätä nykyä menee.

Tuolla prosessilla on salattu yhteys asioihin, jotka ovat vaivanneet minua koko elämäni ajan, joita olen yrittänyt ratkaista usealla erilaisella tavalla, koskaan onnistumatta. Mietin että josko se ratkaiseminen nyt jo viimeinkin onnistuisi. Toivotaan. Mutta ongelmana on, että minun siis pitäisi nyt kiertää puhumassa kirjasta joka ilmestyi toista kuukautta sitten ja josta minä en edes muista mistä se kertoo, puhumattakaan että asia kauheasti kiinnostaisi. En tätä nykyä tunne itseäni lainkaan kirjailijaksi. Olen päätoiminen itsensä terapoija.