Lupasin
mennä Tampereella järjestettävään tyttökirjailtapäivään puhumaan mitä
tyttökirjat ovat minulle merkinneet. En ole vielä ehtinyt miettiä asiaa
sillä minulla on ollut muita murheita. Ei kyllä vielä ole ollut
kiirekään, koska tyttökirjapäivä on vasta marraskuun puolivälissä.
Mutta viime yönä minä näin unta, että minun esiintymisvuorooni oli
puoli tuntia aikaa, enkä minä ollut valmistautunut siihen millään
tavalla.
Kävin unessa kiiresti läpi lapsena lukemiani tyttökirjoja. Ensimmäisenä tuli mieleen Ruby Fergusonin
kirjasarja, jonka päähenkilönä oli kunnianhimoinen ratsastajatyttö
Laura. Muistan että tarina kerrottiin Lauran äänellä ja hän kuvaili
aina hyvin piikikkäästi tukevaa tyttöä, joka ei oppinut kunnolla
ratsastamaan ja pomppi hevosparan selässä kuin jyväsäkki. Minusta on
kummallista, että pidin noista kirjoista, vaikka olin itse tukeva, enkä
ollut hyvä ratsastaja, vaan pompin hevosen selässä varmasti yhtä
jyväsäkkimäisesti ja poniparkaa koettelevasti kuin tuo Laurakirjojen
antisankaritar.
Mary Elwyn Patchett kirjoitti sarjan
australialaisesta Marysta, jolla oli muistaakseni lemmikkinä dingo.
Niistäkin kirjoista pidin ja haaveilin elämästä australiaisella
maatilalla. Mary oli minusta tyyppinä sympaattisempi kuin
yliluonnollisen tarmokas ja kaikesta hevosiin liittyvästä
väsymättömästi nipottava Laura.
Tädiltäni olin saanut lahjaksi kirjan Annelin ja Onnelin talo,
mutta sitä kirjaa minä inhosin. Luin sen kyllä. (Kumma juttu muuten,
lapsena sitä tuli kiinnostuneena luettua vastenmielisetkin kirjat, enää
ei kärsivällisyys riitä moiseen) Jostain syystä minä jo lapsena inhosin
kaikkea mukamas kovin nokkelaa ja viattoman iloista touhuilua jota tuo
kirja oli tietysti täynnä. Olen ollut aina niin synkkä tyyppi. Muistan
pitäneeni Annelia ja Onnelia jotenkin tyhminä, vaikka olen varma, että
he ovat pärjänneet elämässä paljon minua paremmin. Tiinakirjat luin
tietysti myös, mutta en sanottavammin pitänyt Tiinastakaan. Hän oli
jotenkin liian kunnollinen minun makuuni.
Sitten olivat
tietysti Montgomeryn Runotytöt ja Annat, jotka tuli luettua
useampaankin kertaan ja joita olen lukenut aikuisenakin, ne ovatkin
tietynlaista lohtulukemista. Kun maailma potkii, on suloista vetäytyä
niiden helmoihin.
Unessa mietin miksi oikeastaan olen
ajautunut kirjoittamaan tyttökirjoja, vaikka oma tunnesiteeni
tyttökirjoihin on kuitenkin suhteellisen ohut. Tähän kysymykseen sain
unessani vastauksen ja herättyäni koin, että olin oikeastaan jo
valmistanut koko puheenvuoroni, se on päässäni eikä minun tarvitse kuin
pistää se paperille.
sunnuntai, 29. lokakuu 2006