Käväisin
eilen kaupungilla. Poiketessani hakemaan matkatoimistosta
lomaesitteitä, edelläni kävelleet tyttö ja poika pysähtyivät
suutelemaan. He olivat ehkä noin 14 vuotiaita. Kumpikin oli
olemukseltaan vasikkamaisen honkkeli, aivan kuin he eivät olisi vielä
aivan tottuneet pitkiksi venähtäneisiin raajoihinsa ja niiden uusiin
ulottuvuuksiin. Ensin he olivat kävelleet reippaasti käsi kädessä
eteenpäin, kumpikin yhtä kapoisena ja sitten yhtäkkiä he kävivät
toisiinsa käsiksi. Suuteleminen onkin aivan väärä sana, kysymyksessä
oli selvästikin ateria, tai ainakin pyrkimys ateriointiin (niin,
tästähän minun olisi kannattanut runotorstaissa kirjoittaa). On
tietenkin tuhmaa tuijottaa, mutta en vain saanut silmiäni irti siitä
miten he seisoivat silmät ummessa, kädet kietoutuneina toistensa
ympärille ja ahmivat toisiaan. Poikkesin matkatoimistossa, ja kun tulin
ulos, sama jatkui. Paitsi että intohimon pyörteissä tyttö oli hiukan
kallistunut taaksepäin puoliksi siltamaiseen asentoon, ja poika oli
taipunut hänen ylleen, kannatteli häntä kaksin käsin ja jatkoi
lutkutusta. Jostain syystä tajuntaani syöpyi erityisesti pojan ilme ja
tapa jolla hän rutisteli ja tunnusteli tyttöä kuin varmistuen, että se
tosiaan oli siinä, hänen sylissään. Muu maailma oli merkityksettömänä
haihtunut hänen ympäriltään, vain se oli tärkeää että hän sai nuuskia
ja rutistella ihmistä. Mieleen tuli keskustelupiirini, jossa käy nuori
nainen vauvansa kanssa. Välillä vauva muuttuu hiukan rauhattomaksi,
mutta silloin äiti kylmän rauhallisesti alkaa imettää ja vauva
rauhoittuu. Se imee ja päästää välillä kaasuja. Keskustelu jatkuu
omissa sfääreissään ja vauvan elintoiminnot toimivat jonkinlaisena
maanläheisenä taustana, joka muistuttaa elämän perusasioista, mikäli ne
uhkaavat muuten unohtua. On jotenkin selvää, että vauva nauttii
läheisyydestä, mutta sitten se kasvaa ja sen pitää oppia käyttäytymään
kultivoidusti, mihin liittyy erilaisten luonnollisten yllykkeiden
hallinta yleisillä paikoilla. Mutta mikä on tämän
kultivoitumisprosessin hinta yksilön elämässä? Pojan ilme oli
nyrjähtäneen autuas, vaikea kuvitella, että mikään maailmassa voisi
ylittää tuon hetken tuoman riemun.
****
Tuomiokirkon edessä on kuulemma klo 19 kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistoksi.
sunnuntai, 8. lokakuu 2006