Käväisin eilen kaupungilla. Poiketessani hakemaan matkatoimistosta lomaesitteitä, edelläni kävelleet tyttö ja poika pysähtyivät suutelemaan. He olivat ehkä noin 14 vuotiaita. Kumpikin oli olemukseltaan vasikkamaisen honkkeli, aivan kuin he eivät olisi vielä aivan tottuneet pitkiksi venähtäneisiin raajoihinsa ja niiden uusiin ulottuvuuksiin. Ensin he olivat kävelleet reippaasti käsi kädessä eteenpäin, kumpikin yhtä kapoisena ja sitten yhtäkkiä he kävivät toisiinsa käsiksi. Suuteleminen onkin aivan väärä sana, kysymyksessä oli selvästikin ateria, tai ainakin pyrkimys ateriointiin (niin, tästähän minun olisi kannattanut runotorstaissa kirjoittaa). On tietenkin tuhmaa tuijottaa, mutta en vain saanut silmiäni irti siitä miten he seisoivat silmät ummessa, kädet kietoutuneina toistensa ympärille ja ahmivat toisiaan. Poikkesin matkatoimistossa, ja kun tulin ulos, sama jatkui. Paitsi että intohimon pyörteissä tyttö oli hiukan kallistunut taaksepäin puoliksi siltamaiseen asentoon, ja poika oli taipunut hänen ylleen, kannatteli häntä kaksin käsin ja jatkoi lutkutusta. Jostain syystä tajuntaani syöpyi erityisesti pojan ilme ja tapa jolla hän rutisteli ja tunnusteli tyttöä kuin varmistuen, että se tosiaan oli siinä, hänen sylissään. Muu maailma oli merkityksettömänä haihtunut hänen ympäriltään, vain se oli tärkeää että hän sai nuuskia ja rutistella ihmistä. Mieleen tuli keskustelupiirini, jossa käy nuori nainen vauvansa kanssa. Välillä vauva muuttuu hiukan rauhattomaksi, mutta silloin äiti kylmän rauhallisesti alkaa imettää ja vauva rauhoittuu. Se imee ja päästää välillä kaasuja. Keskustelu jatkuu omissa sfääreissään ja vauvan elintoiminnot toimivat jonkinlaisena maanläheisenä taustana, joka muistuttaa elämän perusasioista, mikäli ne uhkaavat muuten unohtua. On jotenkin selvää, että vauva nauttii läheisyydestä, mutta sitten se kasvaa ja sen pitää oppia käyttäytymään kultivoidusti, mihin liittyy erilaisten luonnollisten yllykkeiden hallinta yleisillä paikoilla. Mutta mikä on tämän kultivoitumisprosessin hinta yksilön elämässä? Pojan ilme oli nyrjähtäneen autuas, vaikea kuvitella, että mikään maailmassa voisi ylittää tuon hetken tuoman riemun. 

****

Tuomiokirkon edessä on kuulemma klo 19 kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistoksi.