Nonossa kirjoitetaan kuolemansynneistä. Minäkin kirjoitin sinne kateudesta, nyt on käsitelty kohtuuttomuutta sekä henkisenä ilmiönä, että syömiseen
liittyen. Mutta syntihän on noita sanoja, joita tulee jatkuvasti
käyttäneeksi ilman että vakavasti miettii mitä sana oikeastaan
tarkoittaa. Minulla on eräs hurskas tuttava, joka jossain keskustelun
vaiheessa yleensä toteaa, että ihminen on niin syntinen, me kaikki
olemme syntisiä. Sitten hän aina katsoo minua, odottaa mitä sanon. Ja
minä vastaan aina, että ei kai me nyt niin syntisiä olla, mitä pahaa
sinäkin nyt muka olet tehnyt, kiltti ihminen. Hurskasta tuttavaani
naurattaa ja kauhistuttaa kun minä olen niin katumaton ja kieltäydyn
ottamasta vakavasti ihmisen syntisyyttä. Mutta kun hän tuntuu
ajattelevan, että syntisyys olisi sama kuin pahuus ja minun on vaikea
nähdä ihmisiä kauhean pahoina, vaikka totta, kyllä ihminen kykenee
myöskin hirmuiseen pahuuteen, niin kuin kaikki tiedämme. Itsekin tiedän
tehneeni elämäni aikana kaikenlaista pahaa, tahallisesti ja
tahattomasti, mutta näen pahojen tekojeni kumpuavan enemmän
ajattelemattomuudesta, heikkoudesta, tyhmyydestä kuin sydämen
synkeänmustasta pahuudesta ja täydellisestä kyvyttömyyttä hyvyyteen.
Nykyään ihmiset ovat masentuneita, ahdistuneita, syömishäiriöisiä, he
kärsivät addiktioista. Mikä on näiden vaivojen yhteys syntiin ja
pahuuteen? Jos ajatellaan kristinuskoa, niin millä tavalla ajatus
syntien anteeksiantamuksesta koskettaa masentuneita tai eri tavoin
addiktoituneita ihmisiä? Addikti ei välttämättä tunne itseään pahaksi,
mutta kelvottomaksi hän sen sijaan voi hyvinkin tuntea itsensä.
Ihmisten erilaisilla psyykkisillä vaivoilla on ehkä yhteytensä syntiin,
mutta yhteyttä pitää kaivaa syvempää. Sen vuoksi pidänkin Jaakko
Heinimäen syntimääritelmästä. "Synti on uskonnollisen kielen ilmaus
todellisuudesta, jossa ihminen elää erossa siitä mikä on viime kädessä
totta; vieraana omassa elämässään niin ettei edes suostu näkemään sitä
mikä on totta." Minusta tuntuu, että tämä on yleinen ongelma. Ihminen
on vieraantunut omasta elämästään, eikä uskalla nähdä mikä on totta,
puhumattakaan että uskaltaisi pitää kiinni siitä minkä kokee todeksi,
ja elää sen mukaan.
maanantai, 16. lokakuu 2006