Menkää ihmiset katsomaan hieno elokuva, Babel.
Babelhan on tunnetuin kai siitä tornista, jonka rakentamisesta Jumala
pahastui ja sekoitti ihmisten kielet sekä hajotti heidät ympäri
maailmaa niin että heidän olisi mahdoton ymmärtää toisiaan.
Yksimielinen ja yksituumainen ihmiskunta oli ilmeisesti uhka Jumalalle.
Raamatullisen esikuvansa mukaan elokuva hajoaa ympäri maailmaa, se
tapahtuu Yhdysvalloissa, Meksikossa, Japanissa ja Marokossa, mutta
alunperin kaikki oli kiinni siitä miten muuan japanilainen liikemies
oli joskus vuosia aikaisemmin lahjoittanut marokkolaiselle oppaalleen
kiväärin.
Elokuva näyttää millaisia traagisia seurauksia voi
yhdellä typeryydellä olla, ja sitten toisaalta myös sen miten toisen
ihmisen läsnäolo oikealla hetkellä voi parantaa parantumattomiksi
luultuja haavoja. Ihmiskunnan yhteinen kärsimys näyttäytyi
valkokankaalla riipaisevana. Elokuva puristi minusta myötätuntoa
ennemmän kuin kuvittelin omaavani. Myötätunnon puuska ei sinänsä
kestänyt kovin pitkään, mutta ehkä olin noin tunnin ajan elokuvan
jälkeen parempi ihminen. Tosin se ei valitettavasti ehtinyt
konkretisoitua hyvinä ja myötuntoisina tekoina, mutta helpotti kun
saattoi hetken ajatella kauniisti muista ihmisistä.
Elokuva
kutsuu meidät sisälle ihmiskunnan yhteiseen suureen kärsimysnäytelmään,
mutta se ei silti ole lohduton. Ihmiskunnan hajaannus jatkuu, mutta
toisaalta ihmisten on mahdollista löytää yhteys keskenään ja olla
toistensa vapahtajia. Toinen ihminen on usein se kirkkain valo
pimeimmässä yössä.
lauantai, 25. marraskuu 2006