Joistakin blogeista olen huomannut, että nyt tosiaan eletään taas kiihkeää aikaa koska erilaisia merkittäviä kirjapalkintoja on ilmassa ja sehän on aina kauhean jännittävää, että kuka sen palkinnon sitten saa. Minulta ilmeisesti puuttuu aivoista jotain, koska se ei ole minusta koskaan ollut mitenkään jännittävää. Nyt tietenkin voi ajatella, että kysymys on happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista -tyyppisestä reaktiosta. Koska en kerran ole koskaan mukana näissä kuviossa, niin on sitten viisainta teeskennellä etteivät ne kuviot itselle mitään merkitsekään. Mutta ihan vakavasti puhuen, minä en ole koskaan ollut kiinnostunut kilpailuista. En mistään kilpailuista. En minä koskaan katso urheiluakaan, koska mikään ei minusta ole tylsempää kuin kilpaileminen tai sen katseleminen kun jotkut toiset kilpailevat. Ja siksipä minusta on kummallista, kun muut tuntuvat aina innostuvan mistä tahansa mihin sisältyy kilpailua. Kirjallisuuskin alkaa kiinnostaa ihmisiä, kun siitä tehdään kilpailu. Siksihän nuo palkintojutut on keksitty, ajatellaan että kilpailun avulla voidaan johdattaa sellaiset ihmiset, joita lukeminen ei muuten kiinnosta, kirjallisuuden pariin. Ehkä se toimii. Ainakin jotkut kirjat ja kirjailijat saavat paljon julkisuutta. En minä koskaan lukenut kirjallisuusarvostelujakaan, ennen kuin ajauduin tälle alalle. En ole koskaan etsinyt itselleni luettavaa arvostelujen perusteella, vaan menemällä kirjastoon ja tarttumalla kiinnostavan näköiseen kirjaan. Mutta olen kyllä huomannut, että kirjojen lukeminen on oikeastaan ajanhukkaa. Riittää kun lukee arvosteluja, koska niistä saa sekä käsityksen kirjan sisällöstä, että myös käsityksen siitä mitä kyseisestä kirjasta pitää ajatella. Onko se merkittävä teos, vai eikö ole.  Ja nuohan ovat aivan olennaisen tärkeitä tietoja, koska ihminen on laumaeläin, ja pärjäämisen kannalta on olennaista osata ajatella oikein oikeista asioista ja ymmärtää jättää kaikki muu vaille huomiota.