Olen
viettänyt tämän päivän käymällä läpi satavuotiaan taloyhtiömme
pöytäkirjoja ja vuosikertomuksia. Kun taloyhtiötä vuonna 1905
perustettiin, osakkaat olivat ilmeisesti hiukan epäileväisellä kannalla
sen suhteen tulisiko hankkeesta ikinä mitään. He lisäsivät yhteisesti
laatimaansa sopimukseen seuraavanlaisen takaportin. "Jos niin kävisi, ettei puuhasta mitään tule, niin annetaan jokaiselle kannetut rahat takaisin...".
Taloyhtiön pöytäkirjojen kautta avautuu aika metka näkökulma ihmisten
elämään. Mikä tapahtuma esimerkiksi sai lisäämään vastavalmistuneen
taloyhtiön järjestyssääntöihin pykälän jossa erikseen kielletään talon
seinien veistely? Mikä on siilin kuppi, arvoltaan kolme markkaa, joka
vuodesta toiseen kulkee mukana inventaarioluettelossa? Entä vähempi
kuppi? Sellainenkin mainitaan. Vesiklosettien hankkiminen
viisikymmentäluvulla suisti taloyhtiön pariksikymmeneksi vuodeksi
syöksykierteeseen koska ihmiset eivät millään oppineet, ettei
vessapönttöön sovi tunkea kaikkea minkä reijästä mahtuu. Viemäreitä
jouduttiin kaivamaan auki useita kertoja vuodessa tukkeumien
poistamiseksi. Joskus kahdeksankymmentäluvulla viemäriongelmat
päättyivät ja pöytäkirjoissa erikseen mainitaan, että nyt oli sellainen
vuosi kun viemärit eivät menneet tukkoon. Onnellinen asiantila ei
välttämättä johtunut siitä, että ihmiset olisivat lakanneet tunkemasta
sukkia ja nallekarhuja pönttöön, vaan viemäritekniikan kehittymisestä,
ne yksinkertaisesti vetävät nykyään niin paljon paremmin kaikenlaista
skeidaa. Kun viemäreistä selvittiin, alkoi valitus vedenkulutuksen
lisääntymisestä ihmisten rakennellessa kämppiinsä suihkuja. Vuodesta
toiseen näyttää jatkuneen sama vatvonta siitä, miten suihkuttomat
joutuvat maksamaan suihkullisten vedenkulutukset. Se kai loppui suurin
piirtein siinä vaiheessa kun kaikilla oli kämpissään suihkut.
Muitakin ikuisuusaiheita löytyi, esimerkiksi lintujen syöttäminen. Sama osakas näyttää vuodesta toiseen nostaneen esille eräiden harrastaman
lintujen ruokinnan, mihin on yritetty puuttua maanittelemalla,
uhkailemalla ja terveysvirannomaisilla painostamalla, turhaan. Aidoista
näyttää myös väännetyn kättä sitkeästi naapurien kanssa.
Taloyhtiössämme on eletty kädestä suuhun. Kun on mennyt hiukan
paremmin, on heti jätetty yhtiövastikkeita perimättä. Sitten taas on
sattunut jotain yllättävää ja on pitänyt periä osakkailta lisämaksuja
tai ottaa lainaa pankista. Seuraavana vuonna on sitten taas voitu olla
niin varakkaita, että osakkaat ovat saaneet asua ilmaiseksi. On eletty
huoletonna kuin linnut oksalla. Jotenkin se on aika liikuttavaa ja
vähän epäturkulaista, mielestäni.
lauantai, 11. marraskuu 2006