Kun
olin lapsi, muistan äitini kauhistuneena muistelleen omaa lapsuuttaan,
miten silloin ei kaikilla vielä ollut nenäliinoja, joten jotkut
brutaalit ihmiset painoivat sormella toisen sieraimen tukkoon ja
turskauttivat toisesta räät pihalle. Vartuin lapsesta aikuiseksi siinä
onnellisessa luulossa, että tuollainen tapa niistää kuuluu samaan
barbaariseen menneisyyteen kuin äitien tapa muussata lapsen ruoka
suussaan, tai se että syödään samasta kiposta ja lopuksi nuollaan
lusikka joka tuikataan hirrenrakoon kuivumaan. Nyt olen tänä syksynä
nähnyt kolme kertaa, miten vastaan kävelevä mies niistää
ruiskauttamalla räät sieraimesta kadulle. Teko on aina ollut harkittu,
selvästikin pitkän harjaannuksen tulos. Niistäjän omille rinnuksille ei
ole lentänyt mitään, mutta vieressä ja perässä kävelijät varokoot.
Kaduille virtsaamisen yleistymisestä on puhuttu paljon. Paitsi
käytöstapojen höltymiseen se on tietysti liitetty siihen, että olutta
saa nykyään mistä tahansa kioskista. Muistan omalta opiskeluajaltani
leikkimielisen kampanjan jonka teemana oli Keskiolut R-kioskeihin. Se
oli kaikkien mielestä suurenmoinen vitsi. No eipä naurata enää.
Katselin keittiön ikkunasta, kun eräs herrasmies poikkesi pihaamme ja
alkoi lorottaa lasten leikkipaikalle, parin metrin päähän ikkunasta.
Avasin ikkunan ja tuijotin hänen perhekalleuksiaan siinä toivossa, että
paha katseeni aiheuttaisi virtsaputkeen kivuliaan tukoksen tai muuta
vastaavaa. Hän huomasi minut kyllä, mutta ei mitenkään häiriintynyt.
Typerästi kysyin, eikö hänellä ole vessaa. Hän sanoi, ettei hänellä ole
selässä kannettavaa. Mikä oli tietenkin fiksu vastaus.
Kun tähän lisätään pieruhuumorin yleistyminen ja myös
konkretisoituminen, niin ettei ole pelkästään hauskaa puhua julkisesti
piereskelemisestä, vaan myös julkisesti piereskeleminen on mitä
riemukkainta, niin minun on pakko tulkita tämä asia niin että kulttuuri
on muuttumassa. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen elänyt
kulttuurisen kultivoituneisuuden aikaa, jolloin käytöstapoja on
nuijittu ihmisiin sangen määrätietoisesti. Kultivoituminen ei
välttämättä ole koskaan muuttunut todella sisäistyneeksi haluksi
käyttäytyä fiksusti, mutta häpeän pelossa on kuitenkin pyritty muiden
läsnäollessa välttämään tiettyjä ikävinä pidettyjä asioita. Tämä
porvarilliseen ideologiaan sidottu kultivoitumisprosessi saavutti
luultavasti lakipisteensä jo joskus viisikymmentäluvulla, mutta
vanhalla painolla mentiin vielä muutama vuosikymmen kevyesti eteenpäin.
Nyt me elämme karnevalistista rappioaikaa, jota mitkään Kaarina
Suonperän käytöskampanjat eivät kykene kääntämään toiseen suuntaan.
keskiviikko, 8. marraskuu 2006