Kun olin lapsi, muistan äitini kauhistuneena muistelleen omaa lapsuuttaan, miten silloin ei kaikilla vielä ollut nenäliinoja, joten jotkut brutaalit ihmiset painoivat sormella toisen sieraimen tukkoon ja turskauttivat toisesta räät pihalle. Vartuin lapsesta aikuiseksi siinä onnellisessa luulossa, että tuollainen tapa niistää kuuluu samaan barbaariseen menneisyyteen kuin äitien tapa muussata lapsen ruoka suussaan, tai se että syödään samasta kiposta ja lopuksi nuollaan lusikka joka tuikataan hirrenrakoon kuivumaan. Nyt olen tänä syksynä nähnyt kolme kertaa, miten vastaan kävelevä mies niistää ruiskauttamalla räät sieraimesta kadulle. Teko on aina ollut harkittu, selvästikin pitkän harjaannuksen tulos. Niistäjän omille rinnuksille ei ole lentänyt mitään, mutta vieressä ja perässä kävelijät varokoot.

Kaduille virtsaamisen yleistymisestä on puhuttu paljon. Paitsi käytöstapojen höltymiseen se on tietysti liitetty siihen, että olutta saa nykyään mistä tahansa kioskista. Muistan omalta opiskeluajaltani leikkimielisen kampanjan jonka teemana oli Keskiolut R-kioskeihin. Se oli kaikkien mielestä suurenmoinen vitsi. No eipä naurata enää. Katselin keittiön ikkunasta, kun eräs herrasmies poikkesi pihaamme ja alkoi lorottaa lasten leikkipaikalle, parin metrin päähän ikkunasta. Avasin ikkunan ja tuijotin hänen perhekalleuksiaan siinä toivossa, että paha katseeni aiheuttaisi virtsaputkeen kivuliaan tukoksen tai muuta vastaavaa. Hän huomasi minut kyllä, mutta ei mitenkään häiriintynyt. Typerästi kysyin, eikö hänellä ole vessaa. Hän sanoi, ettei hänellä ole selässä kannettavaa. Mikä oli tietenkin fiksu vastaus.

Kun tähän lisätään pieruhuumorin yleistyminen ja myös konkretisoituminen, niin ettei ole pelkästään hauskaa puhua julkisesti piereskelemisestä, vaan myös julkisesti piereskeleminen on mitä riemukkainta, niin minun on pakko tulkita tämä asia niin että kulttuuri on muuttumassa. Koko lapsuuteni ja  nuoruuteni olen elänyt kulttuurisen kultivoituneisuuden aikaa, jolloin käytöstapoja on nuijittu ihmisiin sangen määrätietoisesti. Kultivoituminen ei välttämättä ole koskaan muuttunut todella sisäistyneeksi haluksi käyttäytyä fiksusti, mutta häpeän pelossa on kuitenkin pyritty muiden läsnäollessa välttämään tiettyjä ikävinä pidettyjä asioita. Tämä porvarilliseen ideologiaan sidottu kultivoitumisprosessi saavutti luultavasti lakipisteensä jo joskus viisikymmentäluvulla, mutta vanhalla painolla mentiin vielä muutama vuosikymmen kevyesti eteenpäin. Nyt me elämme karnevalistista rappioaikaa, jota mitkään Kaarina Suonperän käytöskampanjat eivät kykene kääntämään toiseen suuntaan.