Katsoin äsken telkusta dalai laman
haastattelun. Ihmisen älykkyys yhtyneenä hänen kykyynsä tuntea
myötätuntoa on dalai laman mielestä ihmisyyden ydin. Eläimetkin
kykenevät myötätuntoon, mutta vain rajallisesti. Vain ihmisellä on kyky
tuntea rajatonta myötätuntoa.
Myötätunnon dalai lama ulottaa ilman minkäänlaisia epäilyksiä myös
vihollisiin, mikä tietysti on tuttu ajatus myös kristityille. Hän
kertoi munkkiystävästään joka oli
kulttuurivallankumouksen jälkeen viettänyt 18 vuotta kiinassa
vankileirillä ja kertoi jossain vaiheessa pelänneensä, että menettäisi
kykynsä tuntea myötätuntoa kiinalaisia vallanpitäjiä kohtaan. Dalai
lama pystyi silmät kirkkaina sanomaan aivan itsestäänselvyytenä,
että vaikka tietenkin tuomitsee kiinalaisten tekemät hirmuteot
Tiibetissä, hän tuntee heitä kohtaan vankkumatonta myötätuntoa. On
hänen mielestään olennaisen tärkeä erottaa toisistaan teko ja teon
tekijä.
Dalai lama toivoi, että koulutusjärjestelmässä huomioitaisiin älyn kehittämisen lisäksi myös hyvän sydämen, myötätunnon
kehittäminen, sekin nimittäin vaatii ponnistelua. Myötätunnon ja älyn pitää toimia
yhdessä. Ihmisen pitää ymmärtää, että hänen onnensa ja muiden ihmisten
onni ovat riippuvaisia toisistaan. On järjetöntä toimia itsekkäästi ja
ajaa pelkästään omaa etuaan, koska lopulta se koituu itselle turmioksi.
Ihmisen elämän tarkoitus on kokea iloa ja onnea ja tehdä jotain mikä on
merkityksellistä itselle ja muille. Vääjäämättömiä asioita on turha
murehtia, kuten sitä että ihminen vanhenee, sairastuu ja kuolee. Se
kuuluu elämään, se pitää hyväksyä. Dalai lama vertasi elämäänsä mereen,
pinnalla voi olla kaikenlaista kuohua, mutta syvällä pinnan alla meri
on hiljainen ja tyyni. Hän sanoi, ettei pelkää vanhenemista, sairautta
eikä kuolemaa koska se kuitenkin jossain vaiheessa tapahtuu. Hän nauroi
iloisesti, ehkä hivenen ironisesti, mutta vain hivenen. Niin hivenen,
että ostin hänen joulusaarnansa siltä istumalta.
sunnuntai, 24. joulukuu 2006