Eilisessä Turun sanomissa oli mielenkiintoinen juttu, joka perustuu James Grahamin kirjaan Juoppohullut vallankahvassa. Alkoholismin vaiettu historia.
Hän kertoo miten hallitsijoiden alkoholismi on jäänyt
historioitsijoilta usein huomaamatta. Historioitsijat ovat
kiinnostuneita salaliitoista, taisteluista, valloituksista, siis
käyttäytymisen seurauksista,
ei sen syistä. Poliittisia valtapelejä ei useinkaan ole mietitty siltä
kannalta, että päätöksiä on tehty humalassa ja krapulassa, vaikka
toisaalta on ollut tiedossa, että monet hallitsijat ovat juoppoja ja
tiedetään myös mitä juoppous tekee ihmisen psyykelle. Ihan vakavasti
pitäisi kysyä, kuinka paljon vähemmällä kärsimyksellä olisivat monet
kansakunnat päässeet ja miten moni sota olisi vältetty, jos
alkoholistit olisi pistetty hoitoon hyvän sään aikana, eikä päästetty
niitä päättäville paikoille riehumaan.
Graham luettelee
historiasta tunnettuja alkoholisteja. Niitä löytyy tietysti Amerikan
presidenttien joukosta, mutta murhanhimoisimmaksi alkoholistiksi hän
mainitsee Stalinin. Stalin, itsekin alkoholistin poika, näki
sabotöörejä ja vakoojia kaikkialla. Stalinin juomatavat olivat
alkoholistille tyypillisiä. Hän painosti muita juomaan seurakseen.
Tuttavien oli salaa pyydettävä lasiin värjättyä vettä, koska eivät
pystyneet pysymään Stalinin tahdissa. Tietysti muutkin kykenevät
hirmutöihin kuin vain alkoholistit. Hitlerhän oli tunnetusti
absolutisti. Mutta hänenkin isänsä oli alkoholisti.
Historia oli yksi niistä oppiaineista, jotka minua koulussa aina
ärsyttivät. Se tuntui niin valheelliselta, elämälle vieraalta tavalta
jäsentää maailmaa ja todellisuutta. Suurmiesten ympärille rakennetut
tapahtumaketjut jotka huipentuivat siihen kuinka sotajoukot etenivät
itään ja länteen ja rajojen paikkoja siirreltiin erilaisissa
mahtipontisissa kokouksissa, jotenkin se vain tuntui että jotain
olennaista jäi historioitsijoilta tavoittamatta. Tässä varmaan yksi
niistä aioista joita olisi jossain vaiheessa voinut tunneilla miettiä.
***
klo. 19
Blogin päivittyminen ei ole tänään näkynyt blogilistalla, en ainakaan minä ole huomannut.
****
Onko teille muuten koskaan käynyt niin, että otatte vapaaehtoistyönä
hoidettavaksenne jonkin homman, kun se tuntuu vähän niin kuin
velvollisuudelta. Sitten hoidatte sitä hommaa parhaan kykynne mukaan,
kunnes joku rehellisenä ihmisenä antaa palautetta ja sanoo, että olette
hoitaneet hommanne aivan luokattoman huonosti. Minulle nimittäin kävi
noin ja kiitin rehellisestä palautteesta, mutta en ole varma olenko
minä oikeasti kiitollinen.
maanantai, 4. joulukuu 2006