Jostain
lukemastani kirjasta (anteeksi lähteen epämääräisyys) on jäänyt
mieleen, ettei ihmisen pitäisi koskaan mennä nukkumaan siivoamatta
pöytäänsä.
Jokainen
päivä pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Maailmakin luotiin niin,
että yö erotettiin päivästä, vesi maasta ja niin edelleen, siis
jäsentämällä kaaos kosmokseksi, ja ihmiselle olisi hyväksi toimia
samalla tavalla. Se kyllä kolahti, koska minä siivoan pöytäni hyvin
harvoin. Niinpä pöydälläni paperipinot kasvavat, enkä edes kuvittele
tietäväni mitä kaikkea niiden uumenista löytyy.
Yhdeltä
kirjoittajalinjalta jäi mieleeni unohtumaton aforismi, jonka nyt
itseasiassa kyllä huomaan unohtaneeni. Idea oli mielestäni tämä: Kuka tahansa pystyy pitämään yllä järjestystä, mutta vain nerot hallitsevat kaaoksen. En tiedä kenen aivoista ajatus oli lähtöisin, Ugus varmaan muistaa.
Olen alkanut helliä ajatusta työpöydän siivoamisesta aina töiden
päätteeksi. Myös keittiön pöydän ja tiskipöydän voisi siivota aina
päivän päätteeksi. Eilen illalla minä tein niin, ja totta tosiaan,
päivän aloittaminen tuntui tänään jotenkin normaalia hohdokkaammalta.
Mutta en minä oikeastaan sen enempää saanut aikaiseksi kuin ennenkään.
Mielessäni taistelee kaksi vastakkaista näkemystä. Välillä
ajattelen, että jos pidän ympäristön järjestyksessä, se auttaa minua
pitämään myös pollani järjestyksessä, mikä on hyvä asia, koska minä
olen sillä lailla vanhanaikainen tarinankertoja, että haluan juttujeni
olevan jossain järkevässä järjestyksessä.
Toisaalta epäilen,
ettei ulkoisen ja sisäisen järjestyksen välillä välttämättä ole
riippuvuussuhdetta. Olen elämäni aikana tutustunut joihinkin
kajahtaneisiin järjestyksenpitäjiin. Nurkat on kyllä nuoltu ja
kirjahylly aakkosjärjestyksessä, mutta jutuissa ei ole päätä ei
häntää.
maanantai, 15. tammikuu 2007