Jostain lukemastani kirjasta (anteeksi lähteen epämääräisyys) on jäänyt mieleen, ettei ihmisen pitäisi koskaan mennä nukkumaan siivoamatta pöytäänsä.

Jokainen päivä pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Maailmakin luotiin niin, että yö erotettiin päivästä, vesi maasta ja niin edelleen, siis jäsentämällä kaaos kosmokseksi, ja ihmiselle olisi hyväksi toimia samalla tavalla. Se kyllä kolahti, koska minä siivoan pöytäni hyvin harvoin. Niinpä pöydälläni paperipinot kasvavat, enkä edes kuvittele tietäväni mitä kaikkea niiden uumenista löytyy.

Yhdeltä kirjoittajalinjalta jäi mieleeni unohtumaton aforismi, jonka nyt itseasiassa kyllä huomaan unohtaneeni. Idea oli mielestäni tämä:
Kuka tahansa pystyy pitämään yllä järjestystä, mutta vain nerot hallitsevat kaaoksen. En tiedä kenen aivoista ajatus oli lähtöisin, Ugus varmaan muistaa. 

Olen alkanut helliä ajatusta työpöydän siivoamisesta aina töiden päätteeksi. Myös keittiön pöydän ja tiskipöydän voisi siivota aina päivän päätteeksi. Eilen illalla minä tein niin, ja totta tosiaan, päivän aloittaminen tuntui tänään jotenkin normaalia hohdokkaammalta. Mutta en minä oikeastaan sen enempää saanut aikaiseksi kuin ennenkään.

Mielessäni taistelee kaksi vastakkaista näkemystä. Välillä  ajattelen, että jos pidän ympäristön järjestyksessä, se auttaa minua pitämään myös pollani järjestyksessä, mikä on hyvä asia, koska minä olen sillä lailla vanhanaikainen tarinankertoja, että haluan juttujeni olevan jossain järkevässä järjestyksessä.

Toisaalta epäilen, ettei ulkoisen ja sisäisen järjestyksen välillä välttämättä ole riippuvuussuhdetta. Olen elämäni aikana tutustunut joihinkin kajahtaneisiin järjestyksenpitäjiin. Nurkat on kyllä nuoltu ja kirjahylly aakkosjärjestyksessä,  mutta jutuissa ei ole päätä ei häntää.