Grafomaniassa
pohditaan maanpakolaisuuden vaikutusta luovaan työskentelyyn.
Vaikutukset ovat olleet positiivisia ja negatiivisia. Toisaalta
ajattelun itsenäisyys on lisääntynyt, toisaalta vaivaa aavistus, että
luova suoni voi tätä menoa vielä ehtyäkin.
Mietin samansuuntaista asiaa parhaillaan kun värkkään
apuraha-hakemuksia ja toivon tietysti saavani rahaa, että voisin jatkaa
työtäni. Olen vuodesta 1992 elättänyt itseni kirjoittamalla, enkä ole
siis tehnyt päivääkään oikeaa työtä sen jälkeen. Ohjaan kirjoittajia
jonkin verran, mutta sitä en laske oikeaksi työksi, se on harrastus. Se
voisi tuntua työltä jos tekisin sitä enemmän. Silloin kun asuin
maaseudulla, koin hyvin voimakkaasti miten jokainen kirjoittamani juttu
oli suonenisku, jonka jälkeen olin entistä aneemisempi. Liikuin niin
omissa henkilökohtaisissa ympyröissäni ja sain virikkeitä ainoastaan
tiedotusvälineitten kautta ja kontakti todellisuuteen oli käymässä
ohueksi. Ehkä hiukan liioittelen, mutta vain vähän.
Minulla on ollut suuri henkilökohtainen vapaus tehdä mitä haluan. On
ihmeellistä että olen saanut elää tällä tavalla. Pidän sitä ihmeenä. On
kummallista, miten rahaa on aina jostain sitten kumminkin tullut. No
eihän sitä ole taivaasta tipahtanut, minä olen aina leiponut sitä
jostain, mutta kumminkin.
Välillä mietin, että pitäisikö kirjailijan tehdä oikeitakin töitä
Yksipuolistuuko ajattelu, kun sitä aina vain pyörii oman päänsä
sisällä. Tai siis aivan varmasti yksipuolistuu, mutta miten haitallista
se on ihmisen oman elämän kannalta? Ja miten haitallista se on
kirjailijan työn kannalta? Minua ärsyttää kirjat joissa kirjailija
kertoo päähenkilöstä joka on kirjailija ja kirjoittaa kirjaa. Ja
elokuvat joissa kerrotaan elokuvan tekemisestä. Olen itsekin
kirjoittanut romaanin romaanin kirjoittamisesta, joten senkin varmaan
pitäisi kertoa minulle jotain.
Mutta mitä minä voisin tehdä. Ottaisiko joku minut vielä töihin? Ikävä
kyllä minä en varsinaisesti osaa mitään muuta kuin kirjoittaa. Jokin
pieni, vaatimaton osa-aikatyö voisi olla juuri minua varten, mutta
epäilen etteivät työmarkkinat varsinaisesti taistele minusta.
maanantai, 29. tammikuu 2007