Kaksitoista vuotta se kulki minun kanssani täällä.
Unohtumattomia päiviä
joiden samankaltaisuus tuuditti minut kuvittelemaan
että elämä jatkuu samana loputtomasti.
Että minä loputtomasti päästän sitä ulos ja sisään
loputtomasti kannan sille muroja kaupasta
loputtomasti kiellän sitä, ei saa hyppiä, älä hypi,
kuuletko sinä lakkaa hyppimästä nyt.

Kun se lähti,
heräsin yöllä ja kuuntelin uskomatta korviani.
Ei enää hengitystä, tuhinaa
ei rapsutusta kun se unissaan potki seinää.

Vieläkin on
joskus niin ikävä
että pitää yöllä pimeässä juosta tähtiä kiinni.
Jonnekin tuonne sinä menit taivaan koira 
jonnekin tuonne minne kaikki vilpittömät, ihanat sielut menevät.
Sinun sydämesi ääniin minä vieläkin
nukahdan ja herään.


Runotorstai

Klo 17.00 Vaihdoin vähän kuosia, pahoittelen haamupäivitystä.