Vuosi
oli ehkä 1980 tai 1981. Oli kesä ja ystäväni oli tullut kylään keskellä
viikkoa. Päivä saattoi olla tiistai. Mitäpä muutakaan me olisimme
tehneet kuin lähteneet kapakkaan. Mitä yöelämään tuli, Turku oli aika
kuollut kaupunki siihen aikaan viikosta ja vuodesta. Menimme Marina
Palacen yökerhoon. Ovessa oli lappu, jossa luki, että Kirka esiintyisi
yökerhossa. Se ei tehnyt meihin minkäänlaista vaikutusta. En usko, että
meidän tarvitsi maksaa sisäänpääsystä penniäkään, jos sisäänpääsymaksua
olisi peritty, olisimme jättäneet menemättä.
Ravintolassa oli
väkeä kourallinen. Ihmiset haukottelivat ja vetivät viinaa
innottomasti. Oli tylsä arki-ilta, huomenna olisi työpäivä, yökerho oli
hotellihuoneessa lojumisen vaihtoehto. Olisimme varmasti vaihtaneet
paikkaa, jos olisi ollut toivoa, että jossain toisessa kapakassa olisi
ollut enemmän ja hiukan innostuneempaa väkeä, mutta minulla oli
kokemusta Turun yöelämästä ja tiesin kertoa ystävälleni, ettei se tämän
kummempaa olisi muuallakaan.
Muistan, miten minua ärsytti kun
kuulutettiin, että nyt Kirka astuisi lavalle. Meillä oli nimittäin
ystäväni kanssa meneillään mielenkiintoinen keskustelu ja arvelimme,
ettemme pystyisi jatkamaan keskustelua Kirkan karjunnalta.
En vieläkään ymmärrä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä Kirka oli lavalla ja
ihmiset heräsivät. Eivätkä pelkästään heränneet, vaan lähtivät
liikkeelle ja kerääntyivät tanssilattialle. Minusta alkoi tuntua, että
nyt tapahtuu jotain jännittävää, huomasin hytkyväni musiikin mukana ja
kun Kirka hakkasi käsiään yhteen, minäkin hakkasin käsiä yhteen.
Jossain vaiheessa huomasin, että hypin edestakaisin musiikin tahdissa
ja lauloin mukana niin että kurkkuun sattui.
Minä en
löytänyt elämäni miestä sinä iltana, vaikka se taisi ollakin kaikkien
kapakkareissujeni syvällisin päämäärä. Mutta minulla ei koskaan ole
ollut niin hauskaa kapakassa kuin sinä iltana. Minä en pitänyt Kirkan
musiikista ennen tuota iltaa, mutta en minä pitänyt siitä tuon illan
jälkeenkään. Kun minä kuulen hänen musiikkiaan levyltä, se ei herätä
minussa mitään tunteita. Muuta kuin että muistan tuon illan ja sen
kuinka hän läsnäolollaan hetkeksi nosti meidät arjen yläpuolelle.
perjantai, 2. helmikuu 2007