Kohtasin
eilen ryppään uusia kirjoittajia. Tehtäväni oli kertoa
omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta ja käynnistää siihen liittyvää
luovaa prosessia. Meneillään on laajempi Kerro ja kirjoita kokonaisuus,
jossa opiskellaan myös proosaa, draamaa ja lyriikkaa, tämä minun
omaelämäkerrallinen tonttini on vain osa kokonaisuudesta.
Käytän alussa aina sellaista systeemiä, että pistän ihmiset piirtämään
lapsuudestaan, sitten piirroksista puhutaan ryhmissä. Ryhmäläiset
esittävät kysymyksiä, mutta niihin ei saa vastata, vaan ne kirjoitetaan
itselle ylös myöhemmin mietittäviksi. Tämä on sellainen hiukan
lapselliselta kuulostava menetelmä, johon ihmiset suhtautuvat
vaihtelevalla tavalla. Jotkut ymmärtävät pointin heti, toiset siinä
vaiheessa kun suostuvat kuitenkin tekemään mitä sanon, ja jotkut eivät
sittenkään. Aina joskus tulee eteen kurssilaisia, jotka eivät suostu
piirtämään. He eivät joko mielestään osaa piirtää, tai sitten he ovat
odottaneet, että kirjoittamisessa lähdettäisiin liikkeelle jotenkin
älyllisemmin ja vastustavat tällaista pelleilyä.
Nyt ei ollut ongelmia. Ehkä olen itse ajan kanssa vähän kehittynyt ja
pystyn jo etukäteen perustelemaan, miksi asiat tehdään tietyllä
tavalla. Piirtämisen ideana ei ole mikään ylimalkainen
"luovuuden" vapauttaminen, vaan asioiden palauttaminen mahdollisimman
konkreettiselle tasolle. Olen huomannut, että kun ihmiset alkavat
muistella lapsuuttaan, he ilman tällaisia erityistoimia ryhtyvät heti
aikuisen jälkiviisaudella tekemään tulkintoja siitä mitä heille lapsena
tapahtui. Minä taas ajattelen, että ennen tulkintoja pitäisi tavoittaa
se oma silloinen kokemusmaailma ja vasta sen jälkeen voi tulkita, jos
vielä huvittaa. Palaamisessa auttaa keskittyminen konkretiaan.
Lapsuuden esineisiin, leikkipaikkoihin, ihmisiin on sitoutuneena
monenlaisia tunteita ja mielikuvia, jotka sitä paitsi avautuvat
muillekin kun asiat kerrotaan konkretian kautta. Usein käy niin, että
ryhmäläiset tunnistavat toistensa jutuissa omia kokemuksiaan, jotka
ehkä ovat jo olleet painumassa unohduksiin.
Illan päätteeksi yksi kurssilainen kysyi, että voiko tällaisessa
asiassa tulla uskoon, koska hänestä tuntuu että hän on tullut uskoon.
Minä en ollut koskaan ajatellut asiaa sillä tavalla, mutta kyllä tässä
varmasti uskoonkin voi tulla.
lauantai, 3. helmikuu 2007