Silmäilin aamukahvia hörppiessä lehtijuttua, jossa puhuttiin siitä kuinka voimaan tuleva hedelmöityshoitolaki vaikuttaa hedelmällisyyshoitoihin. Niiden määrä tulee romahtamaan, koska sukusolujen luovuttajat eivät halua, että heidän henkilötietonsa rekisteröidään. Jos henkilötiedot rekisteröidään, aktiivisen luovuttajan ovella voi olla tunkua joskus parinkymmenen vuoden kuluttua kun lahjoitetulla spermalla tuotetut ihmiset haluavat käydä moikkaamassa isipappaa. Tämä ei ole houkutteleva skenaario monenkaan luovuttajan mielestä.

Juttua oli höystetty 27-vuotiaan perheenäidin kommenteilla. Nimettömällä perheenäidillä on yksi lahjasiittiöillä hankittu poika. Ajatuksissa on ollut hankkia pojalle biologisia sisaruksia, mutta nyt voikin olla, että suunnitelma kariutuu, koska heille anonyymisti spermaa luovuttanut mies ei välttämättä suostu rekisteröimään henkilötietojaan. Äiti kommentoi: Minusta on kohtuutonta, että emme saa päättää lastemme ikäeroa tai lopullista määrää. Ymmärrän, että uudella lailla tahdotaan antaa lapsille mahdollisuus selvittää biologinen alkuperänsä. Mutta luovuttajia siinä ei ajatella lainkaan.

Mitä tämä lääketieteen kehitys oikein tekee meille ymmärtämättömille ihmisille. Että siis yhtäkkiä onkin kohtuutonta jos joku ei saa päättää lastensa ikäeroa tai lopullista määrää? Kohta on varmaan kohtuutonta jos ei saa päättää lapsensa sukupuolta ja älykkyysosamäärää ja erityislahjakkuuksien laatua. Minä olen kuvitellut, että aika harva ihminen vielä nykyäänkään voi ihan pilkuntarkasti määrätä lastensa ikäeron ja lopullisen määrän.

Missä vaiheessa ihmiset ovat alkaneet kuvitella, että he voivat kontrolloida kaikkea? Että koko maailmankaikkeus monimutkaisine systeemeineen tottelisi ihmisen älynväläyksiä? Pian joku varmaan valittaa, että on kohtuutonta vanhentua ja kuolla. Ja niinhän se onkin kohtuutonta. Elämä on.