Olen lukenut rinnakkain kahta vekkulia kirjaa. Toinen on Seksin sielu, sen on kirjoittanut entinen munkki, nykyinen uskontotieteen professori Thomas Moore, ja Rakastamisen taitoa, joka on Ovidiuksen (43 e.Kr.-18 j.Kr.) käsialaa.

Henkilökohtaisesti minulla on ollut vähän sellainen olo, että seksiä tulee joka tuutista niin turruttavan paljon, että olen kyllästynyt aiheeseen. Mutta Thomas Mooren mielestä tämä nykyinen seksillä mässäily onkin oikeastaan osoitus aikamme pohjimmaisesta epäeroottisuudesta tai suoranaisesta erotiikanvastaisuudesta, mikä sitten heti tuntuikin kiinnostavalta näkökulmalta asiaan. Hän kaivaa naftaliinista Freudin, joka jo aikoinaan väitti, että esitämme raivoisasti ja pakkomielteisesti ulospäin sitä, mikä ei ole syvällisesti hallinnassamme tai mihin meidän on hankala päästä käsiksi. Jos tuomme seksiä räikeästi esiin, se tarkoittaa Mooren mielestä, ettemme ole löytäneet seksuaalisuuden sydäntä.

Mooren mielestä seksuaalisuuteemme vaikuttaa nykyinen filosofia, jonka mukaan ruumiilla ei ole yhteyttä tunteisiin. Räikeimminhän tämän asian saa yleensä tuntea siinä vaiheessa kun tarvitsee kirurgin apua johonkin vaivaan, minulla ainakin on kokemusta kirurgeista, jotka ovat kiinnostuneet pelkästään siitä osasta minua, joka näyttää menneen epäkuntoon. Minä itse tuohon vialliseen osaan kiinnittyvänä ulokkeena olen prosessissa ylimääräinen haittatekijä jota ei kannata erityisesti ottaa huomioon.

William Blake sanoo, ettei ihmisellä ole Ruumista erillään Sielusta. Se mitä sanotaan ruumiiksi, on se osa sielua jolla on viisi aistia, sielun tärkeimmät pääsyaukot. Moore on kiinnittänyt huomiota uskonnon ja seksuaalisuuden läheiseen yhteyteen, mikä saattaa täällä kalseassa luterilaisessa maailmassa olla yllättävä ajatus, mutta jokainen maailman uskontoihin hiukankin perehtynyt tietää, etteivät uskonnollinen ja eroottinen hurmos välttämättä ole kaukana toisistaan.

Ovidiuksen Rakastamisen taito sen sijaan taas keikaroi hilpeällä moraalittomuudella. Romantikon sydän haavoittuu kun näitä juttuja lukee. Tässä joitakin ohjeita meille naisille:

Kauniit eivät kysele neuvoja eivätkä apukeinoja - heillä on oma avunsa, ilman taitoa vaikuttava kauneus. Tosin vain harvat kasvot ovat virheettömät... Jos olet lyhytkasvoinen, pysy istuallasi, ettet seisoessasi näyttäisi istuvan, ja makaa vuoteellasi, olitpa sitten kuinka pieni tahansa. Olkoot jalkasi tällöinkin peitetyt niiden päälle heitetyllä vaatteella, jotta sinua ei voitaisi mitata maatessasi. Joka on liian hento, valitkoon vaatteensa paksuhkosta kankaasta ja antakoon pukunsa riippua vapaasti harteilta. Kalpea värjätköön vartalonsa purppuran värisin raidoin, tummaihoinen turvautukoon egyptiläiseen liinakankaaseen. Rumat jalat kätkettäköön aina valkoisiin sandaaleihin; älä vapauta liioin laihaa säärtä hihnoistaan. Sellainen jonka sormet ovat lihavat tai kynnet rosoiset, käyttäköön puhuessaan vain vähäisiä eleitä. Jonka henki haisee pahalta, välttäköön aina syömättä puhumista ja seisköön kaukana miehen kasvoista. Jos taas hampaasi ovat mustat, liian suuret tai vinoon kasvaneet, saat nauramalla kaikkein suurimman vahingon aikaan.