Olen
lukenut rinnakkain kahta vekkulia kirjaa. Toinen on Seksin sielu, sen
on kirjoittanut entinen munkki, nykyinen uskontotieteen professori
Thomas Moore, ja Rakastamisen taitoa, joka on Ovidiuksen (43 e.Kr.-18
j.Kr.) käsialaa.
Henkilökohtaisesti minulla on ollut vähän sellainen olo, että seksiä
tulee joka tuutista niin turruttavan paljon, että olen kyllästynyt
aiheeseen. Mutta Thomas Mooren mielestä tämä nykyinen seksillä mässäily
onkin oikeastaan osoitus aikamme pohjimmaisesta epäeroottisuudesta tai
suoranaisesta erotiikanvastaisuudesta, mikä sitten heti tuntuikin
kiinnostavalta näkökulmalta asiaan. Hän kaivaa naftaliinista Freudin,
joka jo aikoinaan väitti, että esitämme raivoisasti ja
pakkomielteisesti ulospäin sitä, mikä ei ole syvällisesti
hallinnassamme tai mihin meidän on hankala päästä käsiksi. Jos tuomme
seksiä räikeästi esiin, se tarkoittaa Mooren mielestä, ettemme ole
löytäneet seksuaalisuuden sydäntä.
Mooren mielestä seksuaalisuuteemme vaikuttaa nykyinen filosofia, jonka
mukaan ruumiilla ei ole yhteyttä tunteisiin. Räikeimminhän tämän asian
saa yleensä tuntea siinä vaiheessa kun tarvitsee kirurgin apua johonkin
vaivaan, minulla ainakin on kokemusta kirurgeista, jotka ovat
kiinnostuneet pelkästään siitä osasta minua, joka näyttää menneen
epäkuntoon. Minä itse tuohon vialliseen osaan kiinnittyvänä ulokkeena
olen prosessissa ylimääräinen haittatekijä jota ei kannata erityisesti
ottaa huomioon.
William Blake sanoo, ettei ihmisellä ole Ruumista erillään Sielusta. Se
mitä sanotaan ruumiiksi, on se osa sielua jolla on viisi aistia, sielun
tärkeimmät pääsyaukot. Moore on kiinnittänyt huomiota uskonnon ja
seksuaalisuuden läheiseen yhteyteen, mikä saattaa täällä kalseassa
luterilaisessa maailmassa olla yllättävä ajatus, mutta jokainen
maailman uskontoihin hiukankin perehtynyt tietää, etteivät
uskonnollinen ja eroottinen hurmos välttämättä ole kaukana toisistaan.
Ovidiuksen Rakastamisen taito sen sijaan taas keikaroi hilpeällä
moraalittomuudella. Romantikon sydän haavoittuu kun näitä juttuja
lukee. Tässä joitakin ohjeita meille naisille:
Kauniit eivät kysele neuvoja eivätkä
apukeinoja - heillä on oma avunsa, ilman taitoa vaikuttava kauneus.
Tosin vain harvat kasvot ovat virheettömät... Jos olet lyhytkasvoinen,
pysy istuallasi, ettet seisoessasi näyttäisi istuvan, ja makaa
vuoteellasi, olitpa sitten kuinka pieni tahansa. Olkoot jalkasi
tällöinkin peitetyt niiden päälle heitetyllä vaatteella, jotta sinua ei
voitaisi mitata maatessasi. Joka on liian hento, valitkoon vaatteensa
paksuhkosta kankaasta ja antakoon pukunsa riippua vapaasti harteilta.
Kalpea värjätköön vartalonsa purppuran värisin raidoin, tummaihoinen
turvautukoon egyptiläiseen liinakankaaseen. Rumat jalat kätkettäköön
aina valkoisiin sandaaleihin; älä vapauta liioin laihaa säärtä
hihnoistaan. Sellainen jonka sormet ovat lihavat tai kynnet rosoiset,
käyttäköön puhuessaan vain vähäisiä eleitä. Jonka henki haisee pahalta,
välttäköön aina syömättä puhumista ja seisköön kaukana miehen
kasvoista. Jos taas hampaasi ovat mustat, liian suuret tai vinoon
kasvaneet, saat nauramalla kaikkein suurimman vahingon aikaan.
maanantai, 5. maaliskuu 2007