Nuori
äiti istui pöydän toisella puolella ja kutoi vaaleanpunaisesta langasta
noin kymmenen senttiä leveää soiroa. Kysyin mitä hän tekee. Hän sanoi
kutovansa täytettä vauvansa kestovaippoihin. Hän käytti siihen
tarkoitukseen bambulankaa, joka on kuulemma erittäin imukykyistä ja
myös antibakteerista.
Kerroin, että turvekin kai on
antibakteerista. Sota-aikana vauvoja pidettiin pehkuvuoteissa, joiden
teko-ohjeita esiteltiin Kotiliesissä. Mainitsin myös, että minulla on
turvetakki, jota en enää käytä, koska se on alkanut rispaantua.
Nuori äiti innostui takistani. Voisiko hän saada sen ja tehdä siitä
vaippoja lapselleen? No mikäs siinä. Kävin hakemassa alustasta
jätesäkin, johon olin kallisarvoisen takkini sullonut, pistin
koneeseen koska en kehdannut nyt sentään kellarilta haisevaa, likaista
takkia viedä työteliäälle nuorelle äidille.
Olen tietysti
toisella korvalla kuullut, että kestovaippojakin on ja pitänyt hienona
sellaisia sankarinaisia, jotka jaksavat ajatella luonnon kestokykyä,
mutta mieleeni ei olisi ikinä tullut, että joku olisi niin sitkeä
sissi, että ryhtyisi tekemään vaippoja itse.
Niin, siis
miksi minä nyt kirjoitan tällaisesta asiasta? Lähinnä siksi, etten itse
olisi voinut koskaan keksiä äitiä, joka nykyisen
kertakäyttövaippatarjonnan keskellä ryhtyy itse tekemään vaippoja
jonkun vanhasta talvitakista. Mutta nyt kun hän itse omin jaloin käveli
nenäni eteen, niin ihmettelenpä ellei hän joskus päädy johonkin
kirjaani.
torstai, 22. maaliskuu 2007