Nuori äiti istui pöydän toisella puolella ja kutoi vaaleanpunaisesta langasta noin kymmenen senttiä leveää soiroa. Kysyin mitä hän tekee. Hän sanoi kutovansa täytettä vauvansa kestovaippoihin. Hän käytti siihen tarkoitukseen bambulankaa, joka on kuulemma erittäin imukykyistä ja myös antibakteerista.

Kerroin, että turvekin kai on antibakteerista. Sota-aikana vauvoja pidettiin pehkuvuoteissa, joiden teko-ohjeita esiteltiin Kotiliesissä. Mainitsin myös, että minulla on turvetakki, jota en enää käytä, koska se on alkanut  rispaantua.

Nuori äiti innostui takistani. Voisiko hän saada sen ja tehdä siitä vaippoja lapselleen? No mikäs siinä. Kävin hakemassa alustasta jätesäkin, johon olin  kallisarvoisen takkini sullonut, pistin koneeseen koska en kehdannut nyt sentään kellarilta haisevaa, likaista takkia viedä työteliäälle nuorelle äidille.

Olen tietysti toisella korvalla kuullut, että kestovaippojakin on ja pitänyt hienona sellaisia sankarinaisia, jotka jaksavat ajatella luonnon kestokykyä, mutta mieleeni ei olisi ikinä tullut, että joku olisi niin sitkeä sissi, että ryhtyisi tekemään vaippoja itse.

Niin, siis miksi minä nyt kirjoitan tällaisesta asiasta? Lähinnä siksi, etten itse olisi voinut koskaan keksiä äitiä, joka nykyisen kertakäyttövaippatarjonnan keskellä ryhtyy itse tekemään vaippoja jonkun vanhasta talvitakista. Mutta nyt kun hän itse omin jaloin käveli nenäni eteen, niin ihmettelenpä ellei hän joskus päädy johonkin kirjaani.