Luin
pitkästä aikaa dekkarin. Kysymyksessä oli Åsa Larssonin Aurinkomyrsky.
Kirja vie lukijan pohjoiseen Kiirunaan, missä karismaattisen kirkon
johtohahmo joutuu julman surmatyön uhriksi. Talvisessa Kiirunassa
menneisyys ei irrota ihmisistä otettaan. Ystävyyden ja rakkauden
kääntöpuolelta löytyy pettymyksiä ja pakkomielteitä ja hengellinen
vallankäyttö tuhoaa ihmisiä, viattomien luonnollisesti kärsiessä
eniten. Vaikka aihe on raskas ja Larssonin kuvaamasta
uskonnollisesta yhteisöstä löytyy kaikki ne kauheudet ja iljetykset,
joita vain kuvitella saattaa, hänen tapansa kuvata ihmisten
uskonnollisuutta on kuitenkin jollakin tavalla lämmin ja ymmärtävä.
Tietyllä tavalla Larssonin kirja sopi hyvin tähän saumaan, koska kesämökkikuntani Vammalan omantunnontarkka pastori Jari Rankinen
on noussut parrasvaloihin sen vuoksi ettei raamatuntulkintansa vuoksi
voi toimittaa messua naispastorin kanssa. Rankinen toivoo, että ihmiset
voisivat kunnioittaa hänen vakaumustaan, toisin sanoen, että hän saa
pitää naispastoreita harhaoppisina. Eilen nähtiin pääuutislähetyksessä
messun yksin toimittanut kärsivän oloinen naispastori, joka ei oikein
saanut sanottua muuta kuin että toivoisi asian ratkeavan jollakin
tavalla.
Uskonnollisesta
fanaattisuudesta tulee nykyään ensimmäiseksi mieleen itsemurhaiskuja
tekevät muslimiterroristit. Mutta voiko fanaattisuus kätkeytyä
herttaisen hymyn ja ystävällisen käytöksen taakse? En tunne Rankista,
mutta televisioruudussa näkyi mitä herttaisin herrasmies. Kuitenkin
Vammalasta lähtevät pastorit käpälämäkeen ja kirkkoherrakin on
sairaana. No enhän minä tiedä mistä Vammalan seurakunnan vaikeudet
johtuvat, mutta ei Rankisen herkkä omatunto tilannetta varmaan ole
helpommaksikaan tehnyt.
maanantai, 26. maaliskuu 2007