Tsemppasin
itseni julkkareihin uimalla aamulla kilometrin. Satakuntalaisittain
olin paikalla tietenkin ensimmäiseksi, vaikka yritin tulla viime
tingassa.
Kustantaja Harri Kumpulainen näytti tutulta, mutta
vei aika pitkään ennen kuin osasin yhdistää. Olin pikimmiten tavannut
hänet Tampereella ehkä vuonna 2001 kun olin tullut toiseksi Portin
novellikisassa ja kävin hakemassa kunniakirjani. Kumpulainen oli
menestynyt samassa kisassa. En kuitenkaan saanut kerrotuksi tätä
havaintoani, osittain koska Kumpulainen itse oli vakuuttunut että
tapasimme ensimmäisen kerran ja osittain koska minulla yleensäkin on
vaikeuksia saada suutani auki tuollaisissa äärettömän monimutkaisissa
sosiaalisissa tilanteissa, joissa kaikkia muita näyttää
yhdistävän kirjallisten alakulttuurien tuntemuksen ja
erilaisten bibliofiilisten harrasteiden ympärille kiertyvä salaseuramainen eetos.
Tein joitakin voimattomia sosiaalisia ponnisteluja, esim. Boris Hurtan
kanssa vaihdoin taas ne pakolliset kuulumiset tyyliin, no oletkos nyt
Porttiin kirjoitellut ja vastapäätä istuvalta Sami Myllyrinteeltä
tiedustelin joko hän oli lukenut novellikokoelman novellit.
Sami yllätti minut kertomalla, että hän oli lukenut melkein kaikki
kirjani. Useimmat kirjailijat ovat sellaisia, että heissä syttyy jokin
sisäinen valo kun he pääsevät puhumaan itsestään, enkä minä tehnyt
poikkeusta. Samilla oli myös sellainen erikoinen perversio, että hän
ostelee divareista romanttisia viihdelehtiä, edellyttäen että ne ovat
riittävän vanhoja. Hän esitteli minulle 70-luvulta peräisin olevia
löytöjään. Ilmeisesti tällaisten harvinaisuuksien ostelu ei ole aivan
tavatonta keräilypiireissä. Boris Hurtta totesi että 20 senttiä on
käypä hinta. Minua keräileminen ei kiinnosta. En halua nurkkiini
roinaa. Päämääränä on sen verran tavaraa, mitä välttämättä tarvitaan
jotta tulee toimeen, kaikki ylimääräinen pois.
Täältä löytyy Turun sanomien juttu kirjasta. Toivottavasti painos tekee kauppansa.
lisäys 17.00 Päivän havainto: Hanhensulan blogista luin, että Etappisika on perustanut blogin.
Muiden bloggaajien vahingoista viisastuneena hän on estänyt oman
bloginsa kommentoimisen. Ruoka-aiheisissa postauksissaan Etappisika
valottaa meille ruokavaliotaan näin pääsiäisen kynnyksellä.
Muistan Etappisian joskus luvanneen, ettei hän koskaan perustaisi
blogia. Johtopäätös: Ei kannata uskoa, kun ihminen sanoo ettei hän aio
koskaan ryhtyä bloggaamaan, jossain vaiheessa hän kuitenkin lankeaa ja
ryhtyy. Ja kun bloggaaja myöhemmin kertoo, että aikoo lopettaa
bloggaamisen, koska on sanonut jo kaiken, ei minun kokemukseni mukaan
kannata uskoa häntä silloinkaan. En tiedä milloin ihmisen sanaan
yleensä kannattaa luottaa, mutta ei juuri koskaan silloin kun hän puhuu
omasta bloggaamisestaan.
keskiviikko, 4. huhtikuu 2007