Tsemppasin itseni julkkareihin uimalla aamulla kilometrin. Satakuntalaisittain olin paikalla tietenkin ensimmäiseksi, vaikka yritin tulla viime tingassa.

Kustantaja Harri Kumpulainen näytti tutulta, mutta vei aika pitkään ennen kuin osasin yhdistää. Olin pikimmiten tavannut hänet Tampereella ehkä vuonna 2001 kun olin tullut toiseksi Portin novellikisassa ja kävin hakemassa kunniakirjani. Kumpulainen oli menestynyt samassa kisassa. En kuitenkaan saanut kerrotuksi tätä havaintoani, osittain koska Kumpulainen itse oli vakuuttunut että tapasimme ensimmäisen kerran ja osittain koska minulla yleensäkin on vaikeuksia saada suutani auki tuollaisissa äärettömän monimutkaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa kaikkia muita näyttää yhdistävän   kirjallisten alakulttuurien tuntemuksen ja erilaisten bibliofiilisten harrasteiden ympärille
kiertyvä salaseuramainen eetos.

Tein joitakin voimattomia sosiaalisia ponnisteluja, esim. Boris Hurtan kanssa vaihdoin taas ne pakolliset kuulumiset tyyliin, no oletkos nyt Porttiin kirjoitellut ja vastapäätä istuvalta Sami Myllyrinteeltä tiedustelin joko hän oli lukenut novellikokoelman novellit.

Sami yllätti minut kertomalla, että hän oli lukenut melkein kaikki kirjani. Useimmat kirjailijat ovat sellaisia, että heissä syttyy jokin sisäinen valo kun he pääsevät puhumaan itsestään, enkä minä tehnyt poikkeusta. Samilla oli myös sellainen erikoinen perversio, että hän ostelee divareista romanttisia viihdelehtiä, edellyttäen että ne ovat riittävän vanhoja. Hän esitteli minulle 70-luvulta peräisin olevia löytöjään. Ilmeisesti tällaisten harvinaisuuksien ostelu ei ole aivan tavatonta keräilypiireissä. Boris Hurtta totesi että 20 senttiä on käypä hinta. Minua keräileminen ei kiinnosta. En halua nurkkiini roinaa. Päämääränä on sen verran tavaraa, mitä välttämättä tarvitaan jotta tulee toimeen, kaikki ylimääräinen pois.

Täältä löytyy Turun sanomien juttu kirjasta. Toivottavasti painos tekee kauppansa.

lisäys 17.00 Päivän havainto: Hanhensulan blogista luin, että Etappisika on perustanut blogin. Muiden bloggaajien vahingoista viisastuneena hän on estänyt oman bloginsa kommentoimisen. Ruoka-aiheisissa postauksissaan Etappisika valottaa meille ruokavaliotaan näin pääsiäisen kynnyksellä.

Muistan Etappisian joskus luvanneen, ettei hän koskaan perustaisi blogia. Johtopäätös: Ei kannata uskoa, kun ihminen sanoo ettei hän aio koskaan ryhtyä bloggaamaan, jossain vaiheessa hän kuitenkin lankeaa ja ryhtyy. Ja kun bloggaaja myöhemmin kertoo, että aikoo lopettaa bloggaamisen, koska on sanonut jo kaiken, ei minun kokemukseni mukaan kannata uskoa häntä silloinkaan. En tiedä milloin ihmisen sanaan yleensä kannattaa luottaa, mutta ei juuri koskaan silloin kun hän puhuu omasta bloggaamisestaan.