Pääsiäissiivous
tuli tehtyä vähän viime tingassa, eli tänään. Tuossa kun heittelin
tyynynpäällisiä pesukoneeseen, muistelin äitini kertomuksia siitä
millaista pyykinpesu oli hänen lapsuudessaan. Vesi haettiin kilometrin
päästä Kokemäenjoesta, lakanat hierottiin mäntysuovalla käsin kolmessa
eri vedessä, sen jälkeen ne vielä keitettiin lipeässä, minkä
jälkeen ne sitten kuljetettiin joen rantaan ja huuhdottiin. Talvella
touhu oli olettavasti aika koleaa. Äiti kertoi, että välillä kohmeisia
sormia lämmitettiin lipeävedessä.
Arvelin, että lakanoita
ei ehkä vaihdettu silloin yhtä usein kuin nykyään. Äiti totesi, ettei
varmaan, olisikohan kerran kuukaudessa vaihdettu. Tuli siitä kuitenkin
aikamoinen pyykki, kun asiaa ajattelee, heilläkin kahdeksanhenkinen
perhe. Sai siinä kuljettaa vettä ja lakanoita ja liottaa käsiään
mäntysuovassa ja lipeässä.
Ihmettelin miksi
lakanapyykki oli niin monivaiheinen. Eikö koskaan tehnyt mieli koettaa,
tulisivatko lakanat puhtaiksi esimerkiksi niin, että ne hierottaisiin
kerran mäntysuopavedessä ja sen jälkeen keitettäisiin lipeässä. Ei
kuulemma tullut. Niin oli aina tehty, että kolmessa eri vedessä
hierottiin, naapureissakin kaikki varmaan tekivät samalla tavalla. Tämä
järjestys oli iskostunut kaikkien mieleen normina jota ei missään
tapauksessa saanut rikkoa.
Tuntuu, että jos olisin joutunut
hieromaan lakanapyykkiä käsin, hieromiskertojen vähentäminen kolmesta
yhteen olisi tullut automaattisesti mieleen ja aivan varmasti olisin
sitä myös kokeillut, noudatettiinpa naapureissa millaista
pesujärjestystä tahansa. Minua kiinnostaisi tietää, pystyykö joku
erottamaan, onko lakana hierottu ennen lipeässä keittämistä yhdessä vai
kolmessa vedessä. Tuntuisi uskomattomalta jos pystyisi, mutta
toisaalta, mistä tällainen kolmessa eri vedessä hieromisen normi muuten
olisi tullut? Onko se ollut hygienian kannalta välttämätöntä?
Mietin, että jos pyykinpesu olisi ollut miesten vastuulla, olisiko
siihen paneuduttu äitini kuvailemalla ankaruudella. Ossian Kuusinen oli
1800 luvun loppupuolella syntynyt kustavilainen kalakauppias ja kertoo
Eva Lettisen toimittamassa kirjassa siitä, miten miesten ja naisten
välinen ero näkyy myös yliluonnollisessa maailmassa:
Ja
halttioi asusi joka talos...ja niit täyry palvel ja kunnioitta, ettei
mittä onnettomuut vaa olis tapahtun...Halttija piri semmost komento
vähä. Täyry kaik pittä kunnos. Ja jos ol naishaltti, ni se ol
vaativaisemp sit ain. Meiänki kyläs, ko siäl kaks talo ol ja molemmis
haltia o. Toises ol miäs ja toises nainen. Semmone talo, misä ol
naishaltija, ni se ol paljo tommone kerkkemp kaikis, ol pahemp.
lauantai, 7. huhtikuu 2007