Ihmiset
kävelivät sen yli, eikä se häirinnyt heitä. Jos joku kompastui
siihen, niin oma vika, olisi katsonut eteensä. Outoja viestejä alkoi
kantautua. Ikkunoita rikottiin, taloja paloi. Hullut kansoittivat kadut
ja junat, menestyvät tytöt söivät ja oksensivat lukittujen ovien
takana, pojat eivät halunneet tietää mitään, lapset viiltelivät
itseään. Onneksi kaikkeen oli olemassa lääke. Lisää kuria, lisää
valvontaa. Isommat vankilat, ankarammat rangaistukset. Halkeama leveni,
yhä useampi kompastui , joku tipahti syvyyksiin. Toiset astuivat
hymyillen yli. On niin kaunis päivä, aurinko paistaa kaikille.
Maailmassa ihmiset joutuvat elämään paljon suurempien halkeamien
kanssa ja jos niistä vuotaakin myrkkyä maailmaan, niin mitäpä
tuosta, elämä on myrkkyä.
Hiukan myöhästynyt vastaus SusuPetalin haasteeseen. Kysymyksessä on siis krapu, 100 sanan novelli, joskaan tuo ei valitettavasti kyllä ole novelli.
Terveisiä Jyväskylästä, kävin siellä erästä ystävää tapaamassa.
Matkalla tuli tarkkailtua rautatieasemia, tässä näyte humppilalaisesta arkkitehtuurista.
Tässä
on kuulemma Alvar Aallon suunnittelema talo, joka nykyään on kai sitten
tyhjä. Kukaan ei halua ostaa sitä ja kaupungilla ei ole varaa pistää
taloa kuntoon. Olen jo joskus aikaisemmin Paimion sairaalasta
kirjoittaessani varmaan maininnut mitä mieltä minä olen Alvar Aallon
arkkitehtuurista. Paimion sairaalan akustiikkahan varmasti hakee
maailmassa vertaistaan. Jokainen pienikin kolahdus paisuu siellä
moninkertaiseksi, ihmispuhe puuroutuu niin että vieressä istuvan
puheesta on mahdotonta kaiken tuolinjalkojen ja muidenkin jalkojen
kolkkeen keskellä saada selvää. Jos Jyväskylän virastotalo on yhtä
loistava luomus, en yhtään ihmettele ettei kukaan huoli sitä.