Olin
eilen illalla Tuomas-messussa. Jostain syystä nämä messut vetävät väkeä
ja Mikaelinkirkossa oli tunnelma kuin itämaisella torilla. Bändi ja
kuoro soittivat ja lauloivat vähän sinne päin, jotkut eksoottiset
laulut tuntuivat liian kimuranteilta että niihin olisi voinut omalla
äänellään liittyä, vaikka halua olisi ollutkin. Minulta meni
tilaisuuden varsinainen anti muutenkin ohi, sillä huomioni kiinnittyi
kauniiseen tyttöön, joka vaelteli läpikuultavan vihreä muovikassi
sylissä edes takaisin, ja lopulta parkkeerasi viereeni.
Minulla oli kamera mukana, mutta en kehdannut kysyä saisinko kuvata
häntä. Tyttö oli rakenteeltaan kuin valokuvamalli, solakka ja
sopusuhtainen ja hänellä oli korkeat, leveät poskipäät, suora, vähän
pysty nenä, tuuheat kulmakarvat terävästi katselevien silmien
yläpuolella. Hänen ihonsa oli ahavoitunut samalla tavalla kuin
pultsareilla, kädet olivat punaiset ja rohtuneet. Muovikassi oli täynnä
vaatteita.
Hän oli aivan varmasti paskaisin nuori kaunis
nainen, jonka olen koskaan nähnyt. Hän oli paskaisempi kuin suurin osa
puliukoista joita olen elämäni aikana nähnyt, mutta pitää myöntää että
olen toki joskus nähnyt paskaisempiakin. Koko sen ajan kun hän istui
vieressäni, hän riisui vaatteitaan, kaivoi muovikassista uusia
töhryisiä vaatteita ja puki niitä ylleen.
Valkoisen ja
töhriintyneen collegepuseron hän kietoi näppärästi turbaaniksi
hiustensa suojaksi. Välillä hän nousi seisomaan ja seisoi tavattoman
sirona ja ryhdikkäänä ja katseli kaula ojossa eteenpäin, en tiedä mitä,
ei siellä ollut mitään erityistä nähtävää. Sitten hän vaihtoi puseron
tilalle huivin, sitten taas collegepuseon.
Mietin voisinko
kysyä häneltä, että mitä hänelle oli tapahtunut, miksi hän oli
tuollaisessa jamassa. Sitten mietin, että miksi kysyisin. Jos hän olisi
ollut rujo, ruma akka tai ukko, hänen likaisuutensa ja poikkeava
käytöksensä ei olisi herättänyt minussa minkäänlaista uteliaisuutta,
ainoastaan väsähtänyttä murhetta yhteiskunnan syrjäytyneiden vuoksi.
En oikeastaan ole ennen tajunnut miten hyvin olen sisäistänyt
ajatuksen, että kauniiden kuuluu olla menestyneitä ja onnellisia,
puhtaita ja raikkaita ja ystävien ympäröimiä. Yksinäinen outo likainen
kaunotar rikkoo tätä vakiintunutta ideologiaa.
Sitäkään en
ole ennen tajunnut, miten paljon helpompi on tuntea myötätuntoa ja
auttamishalua jos avun tarpeessa oleva on kaunis ja hellyttävä.
*****
En ole aikoihin jaksanut ylläpitää linkkilistaani. Ihmiset jatkuvasti
vaihtelevat bloginsa nimeä ja osoitetta ja kätkevät niitä salasanan
taakse tai mitä milloinkin, ei siinä jaksa pysyä perässä. Liitin nyt
kuitenkin linkkilistaani Taru Väyrysen (pohtii muuten pyhyyttä paljon paremmin kuin minä), Titta-Mari Marttisen, Jan Erolan ja Etappisian blogit. Varmasti jäi jälleen liittämättä tärkeitä blogeja, mutta yritän muistaa ensi kerralla.
maanantai, 28. toukokuu 2007