Hesarin
taannoinen sepustus siitä kuinka huumori puuttuu kotimaisesta
kirjallisuudesta pisti sappeni kiehumaan ihan vanhanaikaiseen tyyliin
ja muistin taas, miksi aikoinaan ristin blogini häiriöklinikaksi. Voi herran pieksut sentään, tuli taas niin munaton olo jotenkin. Minun
piti kirjoittaa aiheesta, mutta päätin ensin rauhoittua hiukan etten
taas julkisesti munaisi itseäni ja se olikin hyvä ratkaisu, koska Tuima oli ehtinyt kylmäpäisesti kirjoittaa asiasta ja hänellähän nyt on vähän laajempaa näkökulmaakin kirjallisuuteen.
Lainaus:
Onko niin, että miestoimittaja ja kustantajat eivät ole kiinnostuneita
naisten huumorista, koska se on jotain muuta kuin huumori-ikoniksi
nostetun Aleksis Kiven komiikka? Ollaksesi humoristi Suomenmaassa on
oltava mies? Oikeaa huumoria ei synny naisen arkipäivästä ja
näkökulmasta? Onko naisten itseironia liian vaikeaa? Vai onko laji
väärä, kirjat liian kevyitä? Onko naisten huumori suorastaan liian
pientä, sellaista joka ei yritä ottaa tilaa haltuun naurattamisella,
vaan jättää hyrisevät oivalluksen hetket lukijalle?
On
on on. Ikävä kyllä on, eikä se taida ikinä muuttua. Nyt iski taas
pessimismi. Menen tässä kieriskelemään tomussa ja tuhkassa, kaikki on
niin turhaa. Mutta lukekaa Tuiman juttu, se on hyvä.
torstai, 5. heinäkuu 2007