Meille
on rantautunut useammastakin jäämistöstä kirjoja ja suurin osa niistä
on sellaisia, etten edes kuvittele lukevani niitä. Eilen nyppäsin
joukosta Karen Blixenin novelleista kootun pienen valikoiman, Neljä
tarinaa. Tähän asti Karen Blixen on ollut tuttu lähinnä rakastaessaan
Meryl Streepin hahmossa Robert Redfordin esittämää seikkailijaa
elokuvassa Minun Afrikkani.
Novellikokoelman tarina
Babetten pidot oli hieno. En muista, että kukaan enää kirjoittaisi
tarinoihin tuollaisia juonia. Minä kirjoittaisin, jos osaisin, mutta en
osaa. Tuli taas sellainen tunne, että novellien kirjoittajat
keskittyvät niin kovasti kielellisen ilmaisun runollisuuteen, että
tarina jää väkisinkin yksiulotteiseksi. Tietysti voi olla niinkin, että
tarinat ovat nykyään niin hienovireisiä, että minä, jonka kirjallinen
maku on tuohesta, en ymmärrä niiden hienouksia.
Babetten
pidot sijoittuu kaukaiseen norjalaiseen merenrantakylään 1800-luvun
puolivälissä. Babette on ranskalaispakolainen, joka elää yksinkertaisen
norjalaisen maalaispappilan tyttärien palvelijana ja valmistaa
yksinkertaisia aterioita turskasta juuri siihen tyyliin kuin
rantakylässä on aina valmistettu. Sitten Babette saa yllättäen
Ranskasta perinnön ja pyytää saada järjestää seurakuntalaisille juhlat.
Hän tilaa Ranskasta ruoka-aineet ja valmistaa pidot joille ei ole
rantakylässä koskaan nähty vertaa. Ihmiset ovat ruokien ja viinien
suhteen äineyksissään, syövät kiltisti, mutta eivät kommentoi niitä
sanallakaan. Pitojen jälkeen papintyttäret tiedustelevat, aikooko
Babette nyt palata Ranskaan omaisuutensa turvin ja varsinkin kun
poliittinen tilanne on siellä rauhoittunut. Babette sanoo uupuneena,
ettei aio. Hän tuhlasi omaisuutensa pitoihin ja sitä paitsi Ranskassa
kaikki ne, jotka voisivat ymmärtää ja arvostaa hänen keittotaitoaan, on
surmattu tai teljetty vankilaan. Kukaan tässä maailmassa ei ymmärrä
kuinka loistavia ruokia hän osaa valmistaa, joten yhtä hyvin hän voi
pysyä norjalaiskylässä keittämässä turskaa.
Mietin miten
paljon ympärillämme mahtaa elää Babetteja, ihmisiä, jotka ovat taitavia
jossain asiassa, tekevät työnsä suorastaan mestarillisesti, mutta me
muut emme tajua miten taitavia he ovat, koska meillä ei ole vaadittavaa
herkkyyttä ymmärtää heidän suorituksensa loistokkuutta.
Seuraavaksi voisin lukea Heli Ojanperän Kadonneen maailman. Onko tuttu
kirja? Googlasin Ojanperän, aika vähän löytyi infoa, mutta ilmeisesti
kysymys on kuvataiteilijasta, joka on kirjoittanut myös pari romaania.
lauantai, 14. heinäkuu 2007