Eräänä
utuisen heinäkuisen päivän aamulla istuimme mökin verannalla ja
katselimme kuuroa kissaamme, joka tähyili järvelle. Kävin mieheni
kanssa tällaisen keskustelun:
Mies: Pitää ajaa kaupunkiin ja ostaa kaupasta pilli.
Minä: Minkä ihmeen vuoksi?
Mies: Voisi puhaltaa kissan korvaan.
Minä: Minkä ihmeen vuoksi?
Mies: Että se kuulisi jotain.
Minä: Minkä ihmeen vuoksi se haluaisi kuulla pillin äänen?
Mies: Olisihan se elämys, kun ei se ole pitkään aikaan saanut kuulla mitään.
Mutta sitten lensi haikara ohi, ja kalat pomppivat ilmaan kauempana
järvellä, se oli niin erikoista, että pilliasia unohtui, eikä asia
näyttänyt kissaakaan liikuttavan.
Kului pari päivää ja sitten
näimme jonkin kirkkaan oranssin kelluvan meitä kohti. Kävimme hakemassa
sen veneellä. Paljastui, että se oli lapsen pelastusliivi. Ja mitä
siitä löytyikään! Pilli!
Mies irrotti pillin, tiskasi sen,
hygieeninen kun on, ja etsi kissan, joka siinä vaiheessa oli vetäytynyt
saunakamariin hyvin ansaituille päiväunille. Hän puhalsi pilliin. Kissa
käänsi päätään. Eikä tarvinnut edes ihan korvan juuressa puhaltaa,
kyllä se kuuli kauempaakaan. Ei se siis aivan kuuro olekaan.
perjantai, 27. heinäkuu 2007