Eräänä utuisen heinäkuisen päivän aamulla istuimme mökin verannalla ja katselimme kuuroa kissaamme, joka tähyili järvelle. Kävin mieheni kanssa tällaisen keskustelun:
Mies: Pitää ajaa kaupunkiin ja ostaa kaupasta pilli.
Minä: Minkä ihmeen vuoksi?
Mies: Voisi puhaltaa kissan korvaan.
Minä: Minkä ihmeen vuoksi?
Mies: Että se kuulisi jotain.
Minä: Minkä ihmeen vuoksi se haluaisi kuulla pillin äänen?
Mies: Olisihan se elämys, kun ei se ole pitkään aikaan saanut kuulla mitään.
Mutta sitten lensi haikara ohi, ja kalat pomppivat ilmaan kauempana järvellä, se oli niin erikoista, että pilliasia unohtui, eikä asia näyttänyt kissaakaan liikuttavan.

Kului pari päivää ja sitten näimme jonkin kirkkaan oranssin kelluvan meitä kohti. Kävimme hakemassa sen veneellä. Paljastui, että se oli lapsen pelastusliivi. Ja mitä siitä löytyikään! Pilli!

Mies irrotti pillin, tiskasi sen, hygieeninen kun on, ja etsi kissan, joka siinä vaiheessa oli vetäytynyt saunakamariin hyvin ansaituille päiväunille. Hän puhalsi pilliin. Kissa käänsi päätään. Eikä tarvinnut edes ihan korvan juuressa puhaltaa, kyllä se kuuli kauempaakaan. Ei se siis aivan kuuro olekaan.