Joskus
oikeastaan aika useinkin
tulee kummallinen olo
kun aamulla nousen ylös
juon kahvia keittiön ikkunasta katsellen
ja ajattelen edessä olevaa päivää
ja seuraavaa päivää
ja sitä seuraavaa
niitä elämäni päiviä, jotka ovat vielä tulossa.

Silmäilen nopeasti lehden,
ei mitään uutta tänäänkään
ja sehän on vain hyvä.
Jossain tulvii jälleen, hirmumyrskyt riepottelevat heppoisia rakennuksia
jotkut jäävät kodittomiksi
kaukana täältä merikilpikonnat nielevät koukkuja
ja kuolevat hitaasti, jäätiköt sulavat jääkarhujen alla
jossain on saaria jotka jäävät veden alle.
Kaukana täältä tapahtuu kaikenlaista
mutta minun elämäni sujuu omaa järkkymätöntä rataansa.
Kuumennan aamulla vesipannussa vettä
sekoitan mukiin puolitoista teelusikallista pikakahvia
euroshopperia, koska se on halvinta ja olen tottunut siihen
ja koska olen tottunut siihen se on myös parasta.
Illalla katson uutiset televisiosta ja varmistun
että maailma on vieläkin ennallaan
ja tietenkin se on,
ennallaan ennallaan, minä hyräilen itsekseni
ja mietin miten kauan tätä kestää
ja mitä sitten jos eräänä päivänä käykin niin
että sattuu liikaa ja herään siihen kipuun.

Runotorstai yllytti kirjoittamaan unesta