Ulkomaalaisvirasto käännyttää seurakuntamme suojissa olleen Naze Aghain Suomesta. Kirkkoherra Lehikoinen, joka yleensä aina kun hänet jossain näen, jakaa hernekeittoa suu korvissa, tai sitten hengailee olutkuppiloissa ollakseen helpostitavoitettava (mikä itse asiassa tekee hänet vaikeastitavoitettavaksi, olen yrittänyt järjestellä kirjoituspiirimme jatkoa ja siihen tarvitaan kirkkoherran suostumus, mutta kun siis eihän sille ihmiselle voi millään soittaa oikeaan aikaan, aina on jotain tärkeämpää meneillään) esiintyi eilisissä uutisissa totisena. Päätöksen mukaan Aghai ei saa kahteen vuoteen tulla Suomeen tai muuhun Schengen-alueen maahan.

Ulkomaalaisvirasto on tulkinnut, että Aghai on ihan huvikseen paennut Iranista Turkkiin, piilotellut kuukauden Istanbulissa ja jatkanut siellä rekka-auton hytin takaosaan piilotettuna Pietariin. Suomeen tämä vaihtelunhaluinen turisti saapui kuorma-auton kontissa.

Aghai itse tulkitsee joutuvansa Iranissa vankilaan ja kidutettavaksi polittisen toimintansa vuoksi. Viranomaisten mielestä hänen kertomuksensa ovat hataria, eikä häntä uhkaa kotimaassa mikään. Selvähän se. Mutta jos tässä itseäni ajattelen, niin minä en ihan huvin vuoksi ja pelkästä seikkailunhalusta lähtisi tuollaiselle reissulle kuin Aghai. Jos päättäisin viettää viikon rekan hyttiin piilotettuna, niin siihen vaadittaisiin kyllä aika vahva motiivi, koska viikko on pitkä aika, varsinkin jos sitä edeltäisi kuukauden haahuilu Istanbulissa ihmissalakuljettajia etsimässä.

Tietysti auttaminen tällaisissa tilanteissa on aina ongelmallista. Mistä tiedämme, että ihmiset puhuvat totta. Minulla on vielä muistissa se Ruandasta tulleen pakolaisen tapaus, mies toimi täällä pastorina, mikäli oikein muistan, mutta sitten yllättävät syytteet kiirivät perässä. Saattaa olla, että mies oli osallistunut kansanmurhaan Ruandassa, mikä luonnollisesti oli hänen tukijoilleen järkyttävä ajatus. En tiedä miten asia on sittemmin edennyt ja mitä tutkimuksissa on paljastunut.

Mietin tietenkin myös niitä pakolaisia, jotka tulevat tänne ja käännytetään pois, emmekä koskaan kuule heistä halaistua sanaa. Mikä tekee Naze Aghaista sellaisen tapauksen, että hänestä puhutaan? Siis mikä muu kuin se, että hänen kohdallaan kirkko ensimmäisen kerran soveltaa käytäntöön uusia turvapaikkaohjeita? Toisin kuin monilla muilla, hänellä on täällä tukijoita, jotka mm. auttoivat häntä hakemaan turvaa kirkosta. Käsittääkseni täältä käännytetään jatkuvasti väkeä, joita ei kukaan tue. Kun olin vuoden Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa vapaaehtoishommissa, siellä oli iso sakki turvapaikanhakijoita, enkä usko että heillä oli minkäänlaisia tukiverkostoja eikä kukaan tainnut ainakaan sinä aikana saada myönteistä päätöstä viranomaisilta. Ohjaajat puhuivatkin, että vaikka ihmisillä olisi pää kainalossa, niin Suomeen he eivät saa jäädä. Mietin missä nämä kaikki ihmiset ovat. Punkalaitumen vastaanottokeskus on taas vaihteeksi suljettu.

Kun myötätuntoni on Aghain puolella, minä samalla uhraan muutaman hetken hiljaisuuden niille Kosovon Albaaneille ja entisen Neuvostoliiton alueelta tulleille ihmisille, joiden kanssa tuli kokattua suomalaista ruokaa syksystä kevääseen. Mitähän heille kuuluu, missä he ovat nyt?

Naze Aghain puolesta voi vedota lähettämällä nimensä osoitteeseen [email protected]