Kustantaja oli käynyt nuuskimassa Kirjatorin tarjontaa ja huomannut Pääministerin morsiamen tulleen myyntiin kahden euron hintaan. Mistä muistinkin, että luin sattumoisin tuon kirjan jo kuukausi sitten.

Kirja kuohutti tunteitani koska entistä selvemmin taas tajusin, että valtakunnan asioista päättävät ihmiset ovat olleet, ovat edelleen ja ilmeisesti tulevat aina olemaan henkisesti aivan järkyttävän keskenkasvuisia. Toisaalta me olemme tietenkin kaikki henkisesti keskenkasvuisia, jopa minä, mutta kun puhutaan ihmisistä joiden kädessä on kansakunnan kohtalo, sitä vain odottaisi kypsempää käytöstä, siitä huolimatta että suurin piirtein kaikki mitä tiedämme historiasta osoittaa, ettei niin ole. Usein juuri kaikki pahimmin luonnevikaiset, itsekkäät pyrkyrit ovat niitä, jotka kohoavat huipulle ja johtavat meitä muita, joten oikeastaan on suuri ihme kun maailma on vielä tämänkin verran kasassa.

Kuronen itse vaikuttaa typerältä selvittäessään ensin miten valtavan riemastunut hän oli kun chattikaveri paljastui pääministeriksi. Hän kuulutti hämmästyttävän havaintonsa kotiväelle ja oli    muutenkin täpinöissään. Sen jälkeen hän yrittää tehdä lukijalle selväksi, ettei kuitenkaan itse asiassa yhtään piitannut chattikaverinsa yhteiskunnallisesta asemasta, vaan kiinnostui Vanhasesta itsestään, tästä Matista joka nyt vain sattui olemaan pääministeri.  Noloa, eikä kovin uskottavaa.

On ihan luonnollista, että Kuronen riemastui tajutessaan, että pääministeri kosiskelee häntä. Minäkin  riemastuisin vastaavassa tilanteessa, vaikken olisi edes etsimässä seurustelukumppania. Vanhanen ei kuulu toivelistani kärkeen, jos nyt mahdollisia seurustelukumppaneita ajatellaan, mutta siis kyllähän se säväyksen tekisi, jos hän toivoisi läheisempää suhdetta minuun, varmaan kilauttaisin kotiin ja kavereille.

Kurosen kirja kuohuttaa myös siksi, että se osoittaa luokkayhteiskunnan olevan edelleen täällä. Kuronen ja Vanhanen ovat eri maailmoista. Ennen vanhaan Vanhasen kaltaiset kaverit saivat ilman seuraamuksia poimia Kurosen kaltaisia piikatyttöjä petiään lämmittämään, nykyään siitä voi jäädä kiinni ja saada paljon seliteltävää. Kirjan paras anti on siinä, että se muistuttaa meitä ihmisen raadollisuudesta. Toivottavasti myös omastamme.