Viihde syö tilaa vakavammalta kirjallisuudelta, kertoo Anja Snellman ja ratsastaa neljän palstan levyisellä kuvalla turkulaiseen julkisuuteen Pirjo Hassisen mennävuosina lanseeramalla huolella kotimaisen kirjallisuuden dekkaristumisesta. "Kirjasarjat ja brändit syövät tilaa vakavammalta kirjallisuudelta, jota ei kirjoiteta rahan, julkisuuden tai maineen vuoksi, vaan halusta että ihmiset heräävät."

Taas yksi suuri ajattelija, joka haluaa ihmisten heräävän. Kunpa kaikki ihmiset, jotka kuuluttavat että ihmisten pitäisi herätä, heräisivät itse. Sen verran minä olen katsellut näitä taidekirjallisuutta suoltavia sanataideautomaatteja, etten hevin herkästi usko etteivätkö he kirjoittaisi myös rahan, julkisuuden ja maineen vuoksi. Ja monet muut. Käsittääkseni melkein kaikki jotka kirjoittavat, ajattelevat väkisinkin rahaa, julkisuutta ja mainetta ja käyvät Jaakobin painia näihin liittyvien ajatustensa, toiveidensa ja pelkojensa kanssa, kuka milläkin menestyksellä. Ne jotka kirjoittavat viihdyttääkseen ihmisiä joutuvat käymään aivan samaa painia, koska siinä vaiheessa kun kirjailija alkaa ajatella pelkkää rahaa, julkisuutta ja mainetta, hän kuolee henkisesti. Ja hänen kirjansa kuolevat, olkoonkin että ne kuolemansakin jälkeen voivat vielä myydä vanhalla painolla. Ihmiset ostavat niitä, lukevat ja surkuttelevat, että eivätpä ne sen tekemät kirjat enää ole sitä, mitä ne olivat silloin ennen.

Syksyn uutuuskirjoista Snellman toteaa, että iloisia yllätyksiä löytyy harvoin. Ensimmäisen sivun jälkeen jo tietää onko kirja ja sen kieli hänelle tärkeä. Niinhän se on, minäkään en ole kertaakaan yllättynyt iloisesti Snellmannin kirjojen vuoksi. Jos edes lehtijutussa tulisi vastaan yksi omaperäinen ajatus, niin sekin olisi jotain, mutta kun ajatuksetkin on lainattu Hassiselta, niin mitä tässä voisi sanoa? Pitäisikö toimittajien herätä?

Lisäys klo 13.30

Tehtyäni nyt jonkin aikaa omaa kirjailijantyötäni, jonka motiivina siis on vain ansaita rahaa, kuuluisuutta ja mainetta, tuli vielä mieleen, että suurempi ongelma minusta on siinä, että tiedotusvälineet keskittyvät ilmiöhin. Ns. vakava kirjallisuus pääsee esille vain jos se voidaan tarjoilla jonkinlaisena ilmiönä, siis jos tekijä on riittävän kiinnostava. Ei kirjoja esitellä sen perusteella, että mikä kirja on kiinnostava, vaan kirjailijan pitää olla kiinnostava. Jos kirjailija on kiinnostava, on kirjakin kiinnostava. Kirjailijan merkittävin taideteos on kirjailija itse.
Kirjailijalla myydään kirjoja. Mutta sehän ei siis ole millään tavalla viihdekirjallisuuden vika, eikä se ilmiö poistu, vaikka  saataisiin aikaiseksi täydellinen dekkarisulku. Enkä myöskään usko, että viihdekirjallisuuden alasajo sanottavasti lisäisi ns. vakavan kaunokirjallisuuden suosiota.