Kyllä se vaan niin näyttää olevan, etteivät naiset saisi vaatia tärkeästä työstä kohtuullista palkkaa, eivätkä varsinkaan voittaa työtaistelua. Pitäisi vaan olla kutsumustyössä hiljaa ja saada palkkio siitä kun voi hoivata niitä jotka hoivaa tarvitsevat.  Tuli taas mieleen Ulla Maija Kauppinen-Perttulan väitöskirja Kutsumus, Palvelutyö, Jaksaminen, jossa kerrottiin diakonissoista 1900 luvun alkuvuosikymmeninä. Silloin ajateltiin, etteivät he tarvinneet vapaa-aikaa, eivätkä lainkaan palkkaa, työ oli heidän leponsa ja diakonissalaitos huolehti heidän fyysisistä tarpeistaan. Kun diakonissat uupuivat niin, että etteivät enää jaksaneet edes syödä, eivätkä nukkua, he soimasivat itseään siitä etteivät suhtaudu Kutsumukseensa oikealla tavalla, tarpeeksi sisäistyneesti. Emme me niinkään kauas ole vielä ajautuneet noista ajoista. Tehyläiset rikkoivat nyt tabun osoittaessaan, että naisetkin ovat vain tavallisia kuolevaisia, joiden pinna lopulta katkeaa kun heitä on riittävästi käytetty hyväksi.

Lehtien tehykommentteja lueskellessa olen huomannut, että kommentaattoreilla on vaikeuksia päättää, mitä oikeastaan tapahtui. Samassa jutussa voidaan sekä vähätellä Tehyn saavuttamia palkankorotuksia, että päivitellä palkkaratkaisun kalleutta. Käsittääkseni nämä asiat eivät voi kuitenkaan olla samanaikaisesti voimassa. Jos Tehy epäonnistui niin pahasti kuin joissain jutuissa on esitetty, en ymmärrä miten palkkaratkaisu voi kuitenkin tulla kunnille kalliiksi.