Vietin eilen yliopiston kirjastossa muutaman tunnin käyden läpi novellejani vuosien 1991-1992 Reginoista. En jaksanut yhtään novellia lukea loppuun, mutta se ei johdu siitä että novellit olisivat olleet huonoja, vaan siitä, että etsin ihan tiettyjä kahta novellia. Toinen on panttivankidraama, toisessa on  mystiikkaa, vanhaan medaljonkiin kätkeytyy jokin salaisuus, en muista enää mikä. Tänään ovat siis vuorossa vuodet 1993-1995.

Novellien silmäily oli hämmentävää puuhaa. Melkein jokaisessa lehdessä oli minulta juttu, mutta sisällysluettelon perusteella en pystynyt päättelemään mikä novelleista olisi minun. Vasta kun aloin lukea novellia, se alkoi tuntua tutulta. Novelleissa kuvattiin alkoholinhuuruisia kapakkailtoja ja yksinäisiä kotiinpaluita pitkin öisiä autioita katuja niin elävästi, että muistin yhtäkkiä taas millaista elämäni oli kun parikymppisenä maalariammattikoululaisena kiertelin arki-iltaisin Turun kapakoissa ja odotin ihmettä. Olen näköjään käynyt novelleissani läpi omia nuoruudentunnelmiani ja kokemuksiani, toki muuntaen niitä sellaisiksi, että sopivat viihdenovelleiksi. Noina vuosina novelleissani näyttäisi olevan aika kiinteästi yksi teema. Miten ihminen, joka kokee ettei ole rakkauden arvoinen, etsii rakkautta ja lopussa yllättyy löytäessään sen.  Novellit ovat siten aika raskaita, joskin päättyvät onnellisesti.

Oli yllättävä havaita näiden novellien vakava pohjavire. Kuvittelin niitä jotenkin kevytmielisemmiksi. Tietenkin niissä on paljon kaikenlaista sekoilua, yhden illan suhteita ja syyhypunkkeja,  mutta pääteema on edelleen riipaiseva ja monelle ajankohtainen.