Kesken novellin vatsaan alkoi sattua. Otin särkylääkkeen ja hörppäsin päälle kahvia. En kiinnittänyt asiaan enempää huomiota, koska kuukausittaisiin kramppeihin on tähän ikään mennessä ehtinyt jo tottua. Ne kuuluvat elämään. Jatkoin siis hommia kunnes tajusin, että pyörtyisin kohta. Maailma muuttui hyvin kirkkaaksi, tunsin irtoavani itsestäni ja ympärilläni kohisi niin äänekkäästi, että oli vaikea uskoa kohinan tulevan oman pääni sisältä.

Suunnistin sohvalle ja nostin jalat selkänojan päälle. Meni tovi jolloin en oikein voinut tehdä muuta kuin kärsiä hiljaa. Ja odottaa että särkylääke alkaisi vaikuttaa. Kivun hellittäessä mietin kaikkia niitä naissukupolvia, jotka ovat kärsineet kivuliaista kuukautisista ilman kunnollisia särkylääkkeitä. Ja millaista suttaamista näiden päivien on tarvinnut olla, kun on täytynyt pelata rättien kanssa, eikä lämmintä juoksevaa vettäkään ole ollut. Mutta kiltisti he ovat kannatelleet maailmaa, huolehtineet arkielämän pyörityksestä vaivojensa keskellä, eivätkä ole vaatineet erikoispalveluja sen vuoksi, että heidän osuutensa jälkeläistuotannossa on näinkin kokonaisvaltainen ja leimaa koko elämää neljänkymmenen vuoden ajan.

Äkkipäätä ajatellen luonto tai luoja on ollut aika epäoikeudenmukainen jakaessaan lisääntymishommelit miesten ja naisten kesken. Naisten osuus on ollut sellainen, että hänet on ollut helppo alistaa ja se onkin edelleen suosittu harrastus ympäri maailmaa. Onneksi olen saanut syntyä hyvinvointivaltioon, se yhdessä lääketeollisuuden kanssa on ollut naisten liittolainen ja puolustaja. Mutta maailmassa on suuri joukko naisia jotka eivät ole yhtä yhtä onnekkaita.

Kiitos lääketehtaille ehkäisypillereistä ja särkylääkkeistä muun muassa. Ehkä tämä on vähän vanhanaikainen postaus, mutta tuli nyt taas mieleen kun jouduin hetken olemaan ruumiini armoilla.

Aihe tuli runotorstailta, mutta en viitsi linkittää, koska runo jäi syntymättä. Olen muuten hetken taas julkkis, sillä tehypostaukseni on tämän viikon kansalaismediakatsauksessa.