Otsikolla Aaveita ja aavistuksia Kari Salminen arvioi Turun sanomissa mm. Boris Hurtan, Harry Etelän ja Harri Erkin novellikokoelmia, jotka ovat ilmestyneet Turbatorin kustantamina. Hän kysyy arvionsa alussa: Aina kun kirjallisuuden pitää panna etuliite, herää kysymys: onko se kirjallisuutta ensinkään. Miksi pitää olla kauhu-, fantasia- ja tieteiskirjallisuutta? Eikö se voisi olla vain kirjallisuutta, joka voi käsitellä sitä, tätä ja tuota? Kertooko nyt genre vai kirjailija?

Niinpä. Mutta kuka nuo etuliitteet on keksinyt? Kenen tarpeesta ne ovat lähteneet? Miksi jonkin kirjailijan kohdalla lätkäistään etuliite ennen kuin on tullut edes mieleen lukea ko. kirjailijan teos? Toisesta taas tiedetään, että se on Kirjallisuutta isolla alkukirjaimella, ilman että kirjaa tarvitsee edes lukea. Olen eri yhteyksissä kertonut, miten osallistuessani esikoiskirjailijoille tarkoitettuun seminaariin, kirjallisuuden professori kertoi Joycen Odysseuksen suuresta merkityksestä. Kysyin typeryyksissani onko hän lukenut sen. Minä olin nimittäin yrittänyt. Hän sanoi, ettei ollut lukenut Odysseysta. Kysyin miten hän silloin voi oikeastaan tietää, että se on merkittävä kirja. Hän sanoi sen kääntäneen kirjallisuuden suuntaa, siksi se on merkittävä. Niin epäilemättä on ja me tiedämme tämän ilman että meidän tarvitsee lukea ko. kirjaa. Kaikista muista tämä on ihan ok ja normaalia, mutta minua tämä alkaa aina ottaa pattiin. 

Kirjallisuushan olisi nimittäin saattanut oikeastaan kääntyä ihan eri suuntaan, jos vähän useampi olisi lukenut Odysseyksen ja sen lisäksi joitakin muitakin kirjoja. Silloin suuntaa kääntäväksi olisi voinutkin valikoitua jokin toinen teos ja nyt meillä olisi jotenkin eri näköinen kirjallisuuskäsitys normittamassa valintojamme kun teemme jakoa etuliitekirjallisuuden ja Kirjallisuuden välillä. Meillä on nyt tämä nykyinen käsitys Oikeasta kirjallisuudesta, koska niin moni merkittävä henkilö on jättänyt Odysseuksensa lukematta ja tyytynyt uskomaan niitä muita, jotka ovat sen lukeneet ja sanovat sen olevan hyvä.

Ja siis minähän en väitä, että Odysseus olisi huono kirja. Mietin vain, onko jäänyt huomaamatta kirjoja, jotka nekin olisivat voineet muuttaa kirjallisuuden suuntaa. Onko kenties hukattu mahdollisuuksia ja hukataanko niitä koko ajan? Peter von Baghin Sinistä laulua televisiosta seuratessani mietin esimerkiksi, että missä kaikki naiset ovat. Naistaitelijat. Niin, huomatkaa etuliite. Mutta kun ihmiset ovat miehiä ja naisia ja sitten joku tekee hienon ohjelman, jossa lähes kaikki taiteilijat ovat miehiä, niin kyllähän se pistää silmään. Pistää miettimään mistä se kertoo. Naisten toisarvoisuudesta taiteilijoina, vai jostain muusta asiasta. Mutta tämäkään ei ilmeisesti häiritse ketään muuta kuin minua.