Ihmiset ovat nyt järkyttyneitä ja tohkeissaan, kun Oikeutta eläimille yhdistyksen kohuvideot osoittavat, että on jotain mätää Suomenmaassa, tai ainakin suomalaisilla tehokasvatustiloilla. Turun sanomatkin päivittelee asiaa ihan pääkirjoitusta myöten. Mietin onko tuohtuneisuus pelkkää pelleilyä, vai ovatko ihmiset todellakin olleet niin sinisilmäisiä. 

Koska asuin tässä välillä 15 vuotta maaseudulla, minulle kohuvideot eivät tulleet yllätyksenä. Kivenheiton päässä mökistäni oli broilerkanaloita, suursikaloita ja munituskanaloita. Oli ihan normaalia koiran kanssa luonnossa lenkkeillessä matkan varrella potkia hiukan multaa sikavainaiden ja kanavainaiden päälle, ne kun oli muitta mutkitta viskottu tien sivuun. Periaatteessa kuolleet eläimet kai olisi pitänyt hävittää jollakin muulla tavalla ja suurin osa todennäköisesti hävitettiinkin, mutta aina ei kiireessä ilmeisesti jaksettu olla niin tarkkoja. Tuli sangen selväksi, että tuollaisissa suurissa massoissa yhden possuyksilön elämä ja hyvinvointi ei merkitse hevon kukkua. Ainoa mikä merkitsee, on saada elukat pulskistumaan tai munimaan mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä rahalla ja vaivalla, niin että hommasta saisi itselleen mahdollisimman suuren tuoton. Sekin tuli selväksi, ettei se tuotto välttämättä ollut kovin hyvä, koska ruuan pitää olla nykyään halpaa. Siksi pienemmät tilat pistivät lappuja luukulle ja isommat alkoivat paisua. Eu varmasti joudutti prosessia, mutta kyllä eläinten tehotuotanto Suomessa tietenkin alkoi jo paljon ennen Eu:ta.

Sikojen kasvattajia saattaa itseäänkin ahdistaa, kun he joutuvat kohtelemaan eläimiä pelkkinä tuotantoyksikköinä. Tutustuin maaseutudiasporani aikana suursikalan emäntään, joka mieli mustana raahusti aamuisin sikalaan ja yritti olla katsomatta emakkoja silmiin. Sitten aina joukosta kuitenkin pompahti esiin jokin tietty yksilö, johon syntyi suhde ja sitten tuli valtava sääli sitä kohtaan ja sen kautta kaikkia sen lajitovereita kohtaan ja sitten piti taas vähän aikaa olla sairaslomalla, maata vinttikamarissa ja lukea runoutta. Kun hän kertoi, millaista oli teurasauton tullessa, minua itketti ja tajusin silloin, että eläinten tehokasvatus on yksinkertaisesti eettisesti kestämätöntä. Se on aivan yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti väärin. Mikään lainsäädäntö ja valvonta ei voi pyyhkiä sitä vääryyttä pois.

Ymmärrän, että ihminen haluaa syödä lihaa. Minäkin haluaisin syödä lihaa, mutta olen päättänyt, etten osallistu tähän eläinten kidutukseen. Suosittelen, että eläinten huonosta kohtelusta pöyristyneet alkaisivat vaatia luomulihaa kauppohinsa. Se maksaa enemmän, mutta lihaa voisi vastaavasti syödä vähemmän.  Itse en syö edes luomutuotettua lihaa, mutta ajattelen että luomuliha voisi olla kelpo vaihtoehto niille, jotka nyt kauhistelevat eläinten tehotuotantoa, mutta eivät koe pystyvänsä kokonaan luopumaan lihasta.

Nyt kaikkialla vaaditaan viranomaisia apuun, valvomisen tehostaminen on se mantra jonka pitäisi auttaa tässä asiassa. Niin kai se on, että aina etsitään sitä mantraa ja sitä jotain tahoa, joka voisi hoitaa ongelman päiväjärjestyksestä. On niin tuskallista joutua itse tekemään asian hyväksi jotain. Kuten esimerkiksi muuttamaan omia kulutustottumuksia.