Eilisessä Voimalassa keskusteltiin ns. kriisistä, johon kirjallisuus on jälleen kerran joutunut. Kustantamot hamuavat vain taloudellisia voittoja ja unohtavat kirjalliset arvot. Kirjailijat kaipaavat kustantamon huolenpitoa, mutta sitä saa vain muutama kellokas. Sen lisäksi raapaistiin vielä kerran Kirjailijaliiton pintaa ja pohdittiin millä perusteella liitto valitsee jäsenensä.

Vieraina olivat herrat Mäkelä, Siltala, Järvelä, Aarne ja Melender ja sitten rouva Kata Kärkkäinen. Jokainen ohjelma toki valitsee vieraat joista uskoo irtoavan jotain kiinnostavaa, mutta minusta kokoonpano ei ollut paras mahdollinen.  Jos oli välttämätöntä saada Kärkkäinen ohjelmaan, niin olisin tipauttanut Hannu Mäkelän ja kenties myös Melenderin pois (kun väkeä on liikaa, kukaan ei ehdi sanoa juuri mitään) ja nostanut tilalle sopivasti ärtyneen naiskirjailijan, jolla on takana pitkä ura, enkä nyt tarkoita itseäni. Minusta ei ole keskusteluohjelmiin, kun en selviä kunnolla puhelinhaastatteluistakaan.

Kata Kärkkäinen tyytyi vakuuttamaan, ettei hän suinkaan ole mikään viihdekirjailija, hänen kirjansa eivät ole mitään vaaleanpunaista höttöä. Siinä vaiheessa jo ajattelin napsauttaa töllön kiinni, koska eihän tuota jaksa.  Mutta katselin kuitenkin loppuun ja minua kosketti kun kustannusherrat Aarne ja Siltala puhuivat siitä, miten olennainen asia kirjan markkinointi on. Siis että kirjalle löydetään sen oma yleisö, joka voisi kiinnostua juuri tästä kirjasta. Se kolahti minuun, koska tunnen, että siinä on minun ongelmani. En ole löytänyt omaa yleisöäni, eikä kustantaja ole löytänyt minulle omaa yleisöä. Kustantaja ei ehkä tiedä mikä minun yleisöni voisi olla. Minäkään en ole siitä varma, mutta silloin tällöin kohtaan naisia, jotka yleensä ovat aika korkeasti koulutettuja ja jotka ovat syystä tai toisesta vahingossa lukeneet kirjani ja ihastuneet siihen. Sitten he ihmettelevät miksi he eivät olleet kuulleet minusta mitään. Hyvässä lykyssä he haukkuvat vielä kirjani kannet. No niin, tuosta aiheesta on ollut jo puhetta ihan riittämiin.

Kirjailijan kannalta on olennaisen tärkeää, että hänen yleisönsä löytää hänet. Markkinointi on muutakin kuin mainontaa ja mainonnalla voidaan vain vauhdittaa kirjan menekkiä, mikäli se on lähtenyt hyvin liikkeelle, tämä taisi olla Siltalan kommentti. Miksi jotkut kirjat lähtevät liikkeelle ja toiset sammahtavat, se on minulle arvoitus. Luulen, että se on arvoitus monille muillekin. Ne jotka sattuvat vetämään hatusta onnellisen arvan ja pääsevät esille, ovat tietenkin hiljaa tyytyväisiä ja uskovat hyvän onnen johtuvan omasta erinomaisuudestaan. Ehkä se johtuukin, mene ja tiedä.