Karpalo tuolla valitteli, että hänen kirjoitusryhmässään annetaan vain positiivista palautetta ja se on huono asia, koska positiivinen palaute ei auta ihmisiä kehittymään kirjoittajana.

Sanon niin kuin Anita Hirvonen takavuosien hitissään: De va kukku de.

Tosin minähän en tunne Karpalon ryhmää, joten on ihan mahdollista tietysti, että ryhmä on juuri niin hampaaton kuin Karpalosta tuntuu. Mielestäni toimivan ja toimimattoman kirjoittajaryhmän ero on kuitenkin yleensä jokin ihan muu asia kuin se, onko palaute positiivista vai negatiivista. Mutta kun me olemme tällaista itsensäruoskijakansaa, joka rakastaa eniten kiusaajiaan,  mikä näkyy sadististen valtiovarainministerien ja virkamiesten + tietenkin Lenita Airiston suuresta suosiosta, me yleensä tulkitsemme negatiivisen palautteen rehelliseksi ja kasvattavaksi. Lepsuilun ja hälläväliä hölpötyksen me taas tulkitsemme positiiviseksi palautteeksi ja olemme siihen tyytymättömiä, emmekä tajua ettei se mitään positiivista palautetta ole, vaan ihan sitä ihteään vaan, sitä mitä syntyy kun ei oikeasti olla kiinnostuneita toisten tekemisistä.

Itse kirjoitusryhmiä positiivisen palautteen pohjalta vetäneenä sanoisin, että on kukkua väittää, ettei muka positiivisen palautteen antaminen kehittäisi kirjoittajia. Kun kirjoittajalle rehellisesti kerrotaan, missä hän on onnistunut ja miten tekstiä voisi kehittää, se paitsi motivoi ja innostaa, myös auttaa häntä itse näkemään, mikä hänen teksteissään toimii JA mikä ei toimi. Hänen naamaansa ei tarvitse erikseen hieroa jokaiseen kömmähdykseen. MUTTA tämä tietenkin edellyttää sitä, että positiivinen palaute on rehellistä ja paneutuvaa, ei siis mitään mielistelyä ja selkään taputtelua vaan nimenomaan jokainen vakavasti miettii mikä toisen tekstissä toimii.