Vaihteeksi taas ärsyynnyin ihanasti kun luin Hesarista Ulla-Maija Paavilaisen uusimman romaanin arvostelun.  Kriitikko toteaa sen olevan"kaunoviihdettä", siis ei ihan ajanvietettä, mutta ei ihan kaunokirjallisuuttakaan.  Voimalassahan Hannu Mäkelä juuri valitti, että viihteestä tehdään kaunoa ja se on tietenkin ihan kauheaa. Viihteenhän pitäisi olla sellaista, että kuka tahansa vähänkin valveutunut haistaa jo kilometrin päähän että se on huonosti tehtyä typeriä asenteita levittävää soopaa. On äärettömän vaarallista, jos viihdettä tehdään hyvin, jos viihde kertoo tärkeistä asioista tavalla, joka vetooa tavalliseen lukevaan ihmiseen.

Kriitikko antaa Paavilaiselle ohjeen, että tämän pitäisi miettiä, kumpaa haluaa tehdä, viihdettä vai kaunokirjallisuutta. Minä en oikeastaan ymmärrä, miksi tällainen valinta pitäisi tehdä. Mitäpä jos yhtäkkiä vain voitaisiin todeta, että viihdyttävä, hyvin kulkeva ja hyvin kirjoitettu tarina on kaunokirjallisuutta, eikä siitä sen enempää. Miksi on niin hemmetin tärkeä tehdä selväksi, että Oikea Kaunokirjallisuus on Jotain Ihan Muuta, jotain mitä esimerkiksi minun kaltaiseni junttipulla ei voi ikinä ymmärtää.
***

Sivuhuomautuksena totean, että tuo Kirjailija etsii yleisöä valitukseni pääsi taas Kansalaismediakatsaukseen, olisin bestsellerkirjailija, jos kirjani kiinnostaisivat toimittajia yhtä paljon kuin blogini. Tai ehken sentään, se oli kai Saara joka joskus sanoi, ettei tuota kanavaa kukaan kuuntele.