En yleensä osta, enkä varsinkaan keräile kirjoja, mutta Murdochin kirjoja olen kirjastojen poistohyllyistä ostanut aika monta. Nunnia ja sotilaitakin on peräisin poistohyllystä, mutta sitä en ole ostanut vaan sain Hirliiltä. On harmillista, ettei Murdochin tuotantoa ole enää käännetty suomeksi, vai onko minulla mennyt jotain ohi. Murdoch on suurin piirtein ainoa kirjailija, jota olen jaksanut lukea englanniksi. On ollut pakko, kun suomeksi ei löydy ja minä rakastan hänen kirjojaan. 

Nunnia ja sotilaita luin pariin kolmeen kertaan heti sen ilmestyttyä suomeksi joskus 80- luvun alkupuoliskolla ja olin pyörryksissäni koska se oli minusta niin ihana. Nyt, noin neljännesvuosisata myöhemmin kuljen vanhoja jälkiäni ja luen kirjaa huolellisemmin. Lähinnä etsin siitä vastausta miksi kirja oli niin suuri elämys. Yleensä ihmiset pitävät Murdochin kirjoja pitkäveteisinä ja puisevina, enkä muista tavanneeni montakaan, jotka olisivat jaksaneet lukea niitä. 

Lukiessani tätä kirjaa ensimmäisiä kertoja olin nuori opiskelija ja minulla oli epämääräisiä haaveita kirjoittamisesta ja piirtämisestä. Nyt minusta tuntuu kuin kirjassa lausuttaisiin oraakkelimaisia sanoja siitä, miten minunkin elämäni tulisi sujumaan. Näin Murdoch kuvaa Timiä, yhtä kirjan päähenkilöistä, köyhää taidemaalaria.

Tim oli elänyt jo kauan itsensä kanssa taidemaalarina. Hän oli ollut kunnianhimoinen ja lakannut olemasta, hän oli ollut pettynyt ja lakannut olemasta. Hän tiesi että hän ehdottomasti oli ja tulisi olemaankin, maalari... Hän yritti edelleenkin, mutta ei koskaan kovin ankarasti. Jokaisen taiteilijan, joka ei ole aloittelija, on selviydyttävä ongelmasta, miten laajentaa työskentelytilaksi rajaviiva jonka toisella puolella on 'vasta aloitettu' ja toisella puolella 'liian myöhään'. Kova työ on siinä keskellä, kun alustavista asioista on selvitty eikä loppu vielä sulje muotoa...Tim oli hämärästi tietoinen siitä, mutta hän oli laiska ja häneltä puuttui itseluottamusta. Hän oli melkein mutta ei aivan tietoinen siitä, että hän valitsi päivästä toiseen keskinkertaisuuden...Mutta siitä huolimatta hän jatkoi piirtämistä, ja siinä puuhassa pyrki palaamaan jotain puhtaasti hyvää, usein väärässä paikassa. Hän ei tiennyt mitään, hän ei lukenut mitään, mutta hän piti silmänsä auki. Timillä oli luonnostaan lahja jota viisaat kaipasivat, hän pystyi havaitsemaan.

Ihan kuin Murdoch olisi tuntenut minun dilemmani. On jännittävää ja lohdullista, että ihminen joka ei tiedä minusta ja minun kamppailuistani mitään, on pystynyt kuvaamaan niitä niin yksityiskohtaisesti romaanissa joka on ilmestynyt liki 30 vuotta sitten. Maailmassa saattaa siis tälläkin hetkellä olla ihmisiä, jotka tietävät mitä käyn läpi.

Hirlii on tehnyt arvion novellikokoelmastani.