1674510.jpg

Kansanuskomuksissa sateenkaari on ennustanut aarteen löytymistä.  Kun olin lapsi, juuri noilla main, missä sateenkaari osuu maahan, seilaili useana kesänä optimistijolla, jonka punaisessa purjeessa oli leveä valkoinen raita. Olin yksinäinen ja ikävissäni ja istuin kivellä ja katselin miten jolla kieppui vastarannalla. Minusta tuntui aina, että vastaranta oli hyvin kaukana, se oli aivan toinen maailma, onnellisten ihmisten huoleton ja päivänpaisteinen ulottuvuus, johon minulla ei ollut asiaa. Kaipasin tuonne, juuri tuohon paikkaan, jossa sateenkaari iskeytyy maahan, mutta tiesin etten koskaan pääsisi sinne.

Aina kun menen mökille, muistan sen jollan. Mietin kuka sen kanssa purjehti, ja missä hän on nyt. Haluaisin tavata hänet ja kysyä, vetikö hänen onnensa vertoja mielikuvilleni. Mietin myös oliko hän vain lyhytaikainen vieras näillä rannoilla, vai oleileeko hän edelleen tuolla sateenkaaren päässä, hän vain on jo liian kankea ja suurikokoinen pelleilläkseen pikkuisen jollan kanssa.

Yleensä käyn kerran kesässä vastarannalla ja katselen miltä maailma sieltä käsin näyttää. Paljain silmin en erota laituriamme, en venettä, en tuttua kiveä, mutta tiedän että ne ovat siellä ja tajuan että vastarannalta katsoen on voinut näyttää hyvinkin tunnelmalliselta, kun pikkutyttönä lähdin vanhalla, vuotavalla puuveneellämme järvelle ja soudin kirkolle katsomaan pyhimyksiä. 

1674647.jpg



1674653.jpg

Siihen aikaan kirkkoon pääsi, kun tiesi missä avainta pidettiin. Minulla oli tapana leikkiä kirkossa ja koin tyrmistyttävänä vääryytenä, kun kirkko siirtyikin eräänä vuonna nykyaikaan. Oveen ilmestyi aukioloajat ilmoittava lappu ja avain katosi piilostaan.

Ehkä olin käynyt
siellä hiukan liian usein  ja pyhimysten pelättiin kuluvan katseitteni vuoksi.

1674675.jpg