Kylän ihmiset arvostivat  zen-mestari Hakuinia.  Kävi kuitenkin niin, että lähellä asuva tyttö tuli raskaaksi ja väitti, että Haikuin on hänen lapsensa isä. Tytön vanhemmat kävivät purkamassa kiukkuaan Haikuinille. "Ai niinkö" tämä sanoi. Haikuinin maine oli mennyttä. Lapsi syntyi, ja vietiin Haikuinille. Tämä otti lapsen vastaan ja alkoi hoitaa sitä. Siinä meni vuosi. Lapsen äiti tuli lopulta tunnontuskiin ja tunnusti, ettei Haikuin ollutkaan hänen lapsensa isä, vaan muuan kalatorin työmies. Tytön vanhemmat lähtivät heti pyytämään Haikuinilta anteeksi. Luovuttaessaan lapsen vanhemmille, Haikuin sanoi: Ai niinkö?

Minua ei ole koskaan syytetty aiheettomasti mistään yhtä vakavasta asiasta kuin zen-mestari Haikuinia, mutta joitakin aiheettomia syytöksiä olen elämäni aikana saanut ottaa vastaan, enkä ole suhtautunut niihin yhtä tyynesti. Pienikin syytös, jonka koen aiheettomaksi, aiheuttaa tuohtumuspuuskan, jota en tahdo saada niellyksi. Asia palaa toistuvasti mieleen, kerron juttua myötämielisille ystäville ja pistän heidät myöntämään että minua on kohdeltu väärin. On yllättävän vaikea antaa anteeksi ja unohtaa perusteettomat syytökset. Erityisen vaikeaa se on, jos syyttäjä ei halua puhua kanssani asiasta, eikä ota kuuleviin korviin selityksiäni.

Mietin millaista tietä Haikuinin on pitänyt kulkea, että on saavuttanut tuollaisen lempeän riippumattomuuden ja miten voisin itse päästä samaan.