Alan henkisesti valmentautua tiekokoukseen, joka pidetään kesämökillämme ensi lauantaina. Tien päässä olevaa mökkiläistä lukuunottamatta kaikki tien asukkaat ovat etäisiä sukulaisiani. 

Varsinaiset asialliset asiat liittyvät siihen, että tilataanko ensi vuonna kaksi kuormaa sepeliä, vai pärjättäisiinkö yhdellä, niin kuin tähänkin asti. Mutta muut käsiteltävät asiat tuppaavat pitkittämään kokousta, mikä tietysti tavallaan ihan hyvä, koska muissa merkeissähän me emme koskaan tapaa.

Olen osallistunut tiekokouksiin ehkä viitisen kertaa ja joka kerta siellä on käyty läpi sama kiihkeä dialogi. Sukulainen 1 kysyy Sukulainen 2:lta että eikö tämä voisi kaataa tietä varjostavasta kuusimetsästään muutamia puita niin että aurinko pääsisi paistamaan. Nyt tie on yleensä jäässä vielä vappuna. Sukulainen 2 sanoo, että eikö niitä tienmutkan ruusupuskassa olevia kivenmurikoita voisi siirtää, koska hän tökkää aina talvella auransa niihin kiviin ja se on joka kerta sadan euron menoerä. Sukulaiset 1 ja 3 sanovat yhteen ääneen, että ne kivet siellä ruusupuskassa ovat Ellilän lampolan historialliset nurkkakivet, niitä ei voi siirtää. Johon Sukulainen 2 toteaa, että ei niitä puitakaan sitten kyllä voi kaataa. Tämän jälkeen tunnelma yleensä on aika kuohuvainen ja saattaa syntyä tiukkasävyistä sanailua siitä onko tietä yleensäkään hoidettu viime vuosina mitenkään asiallisesti. Siinä vaiheessa yleensä Sukulainen 4 ryhtyy toppuuttelemaan. Lopulta päädytään siihen, että kaikki tehdään ensi vuonna suurin piirtein samoin kuin tähänkin asti.

En tiedä päätyyköhän pääni vadille, kun kirjoitan näin tulenarasta asiasta nettiin, muttta tuleva tiekokous on painanut mieltä jo muutaman viikon, varsinkin sen jälkeen kun sattumalta kuulin että minun olisi pitänyt kutsua kokous koolle viime vuonna. Minä olen tähän asti luullut, että puheenjohtaja kutsuu kokoukset koolle, siksi kokous saatiin aikaiseksi vasta nyt. Jännittää, että millaisia keskusteluja tien ympärillä tänä vuonna käydään. Olen jo kuullut, että tienvarren puskat tulevat silmille, ne pitäisi ehdottomasti raivata pois. Suurin osa puskista kasvaa juuri meidän tieosuudellamme, olemme siis olleet siinäkin laskoja. On oikein, ettei minulle ole elämässä annettu merkittäviä luottamustehtäviä, koska minulla uhkaa mennä hermot yhden pikkuisen tienkin vuoksi.