Olin perjaina väitöstilaisuudessa. Ystäväni väitöstutkimuksen aiheena oli  Oikeesti aikuiset ja siinä tutkittiin millä tavalla puolisottomat ja lapsettomat naiset puhuvat saadakseen epänormaalin elämänsä näyttämään ja kuulostamaan normaalilta, hyväksyttävältä ja aikuiselta. Naistenhan oletetaan elävän puolisosuhteessa ja heillä oletetaan olevan lapsia. Jos näin ei ole, he joutuvat selittelemään miksi elävät niin kuin elävät. Arja teki väikkäristään populaariversionkin, Vanhoja piikoja ja vapaita naisia, pistäisin kirjasta kuvan, mutta Vuodatus on taas sökönä, eikä anna liittää kuvia.

Väitöstilaisuudessa tuli esille, että puolisottomia ja lapsettomia naisia ei ole juuri ollenkaan tutkittu, heistä ei käytännöllisesti katsoen tiedetä mitään muuta kuin stereotypiat, jotka elävät vahvoina. Hehän ovat vaihtoehtoisesti vanhojapiikoja, itsekkäitä miestennielijöitä tai kenties lesboja. Edes naistutkimus ei ole rekisteröinyt tätä isoa ihmisryhmää, vaikka se muuten on ansiokkaasti pöyhinyt valtavirtanaiseudesta poikkeavia ryhmiä.

Oli jokseenkin masentava tajuta, että pitkälle koulutettujen itsellisten naisten pitää jatkuvasti selittää ja perustella itselleen ja muille, että he ovat ihan kunnon ihmisiä, vaikkei heillä miestä olekaan eikä pentulaumaa helmoissa pyörimässä. Eikä ollut eroa siinä, olivatko naiset kolmikymppisiä vai lähemmäksi viittäkymmentä, kaikilla sama dilemma. Olisi normaalia elää puolisosuhteessa ja olla äiti. Kun tämä normaalius ei toteudu, pitää selittää ja puolustautua ja vakuutella. Eli siis normien tasolla mikään ei näköjään muutu, vaikka yhteiskunta muuttuukin. Kun omaa merkitystä ei voitu pönkittää äitiydellä ja vaimoudella nousi työelämän ja ura tärkeäksi tekijäksi jonka avulla naiset saattoivat käydä normaaleista kunnon ihmisistä.

Kotimatkalla tuli mieleen, että mitähän tekevät sellaiset naiset, jotka ovat sekä puolisottomia, lapsettomia ja joille ura (Roosa Meriläisen sanoin) merkitsee lähinnä paskarantua vessapöntössä. Onkohan heitä tutkittu?