Hyökkäävä arvostelu ei kajoa kirjailijan henkilökohtaiseen vapauteen, onhan jokaisella oikeus ilmaista mielipiteensä, ja hyökkäyksen kohteeksi joutunut voi kaikessa rauhassa tehdä työnsä, ladata piippunsa ja jättää arvostelun lukematta. Tunnustus sitä vastoin on kyseenalaisempaa. Arvostelu, joka karkottaa kirjailijan kirjallisuuden ulkopuolelle, ei vahingoita häntä; arvostelu, joka osoittaa hänelle paikan kirjallisuudessa, on arveluttavampi. Ohikulkija, joka nauraa meille päin naamaa, ei velvoita meitä mihinkään, pikemminkin hän jää meille velkaan: annoimmehan hänelle tilaisuuden nauruun. Kumpikin pitää huolta asioistaan velvoittavan vastavuoroisuuden häiritsemättä. Ohikulkija, joka tuijottaa uhmaavasti ja antaa ymmärtää, ettei pidä meitä tervehtimisen arvoisina, ei vaadi meiltä mitään; hän päinvastoin vapauttaa meidät tervehtimisen vaivasta. Ihailijasta sitä vastoin ei niin vähällä pääse.

Näin Torsti Lehtisen mukaan (Sanojen avaruus) kirjoitti Kierkegaard Päättävässä epätieteellisessä julkaisussa vuonna 1846. Tätä sitaattia sietää kyllä miettiä. Muistan kun kymmenen vuotta sitten eräs Erkon esikoiskirjapalkinnolla palkittu nainen kertoi minulle, että palkinto oli pahinta mitä hänelle saattoi tapahtua. Siihen loppui hänen uransa. Ja niin näyttää loppuneen, ei ole uutta kirjaa ilmestynyt sen koommin, vaikka palkittu novellikokoelma oli tosi hyvä. Silloin tulin ensimmäisen kerran ajatelleeksi, että ehkä olenkin onnekas kun en oikeastaan ole kirjallisella kentällä olemassa.

Tänään oli Turun sanomissa koko sivun juttu kirjasta, johon on koottu sitaatteja teoksista joissa on kuvattu Turkua. Minunkin opustani on siteerattu tuossa kirjassa (Turku- Kirjailijan kaupunki), mutta sitä ei tietenkään mainita artikkelissa, vaikka moni muu Turussa asuva elävä kirjailija mainitaan. Olen tietenkin tyhmä, kun edes huomioin moisen asian. Tyhmää on myös laskea, että jutussa mainitaan nimeltä 20 mieskirjailijaa, jotka ovat kirjoittaneet Turusta, ja kaksi naiskirjailijaa. Toinen on Salla Simukka ja toinen on Marjatta Kilpi. Tällaiset asiat ovat merkityksettömiä. Ja sitten toisaalta taas... Ovatko sittenkään?



Edit. Linkki juttuun, huom. se on vain osa paperiversion artikkelista.