Olen nyt viime aikoina katsellut televisiosta Elämää Ballykissangelissa ja Dibleyn kirkkoherraa. Tajusin yhtäkkiä, että Britteinsaarilta taitaa useinkin tulla näitä sarjoja, joissa kirkko ja sen työntekijät ovat mukana ihmisten elämässä, hyvässä ja pahassa. 

Suomessa papit ovat saaneet enimmäkseen toimia käsikirjoittajien uskonnollisten antipatioiden ukkosenjohdattimina, mikä sekin on kiinnostava asia kyllä. Tätä nykyä tuntuu suorastaan kansanhuvilta lyödä luterilaista kirkkoa ja sen pappiparkoja, ja aiheitahan on helppo löytää. Papit ovat yhtä riitaisia ja eksyksissä kuin kaikki muutkin ihmiset, vaikka juuri heitähän pitäisi ihmeellisen jumalallisen valon johdattaa. Mutta pappien ongelma on tietenkin siinä, että vaikka heidän tehtävänsä kenties onkin jumalallinen, he säilyvät ihmisinä ja kantavat mukanaan inhimillisiä heikkouksiaan, mitä tietenkin voi olla vaikea antaa heille anteeksi. Jos ihmisellä on Vakaumus, häntä aletaan heti arvioida sen pohjalta pystyykö hän elämään vakaumuksensa mukaan. Harva pystyy, joten monet ajattelevat, ettei edes kannattaisi yrittää, siinähän vain tekee itsensä naurunalaiseksi. On järkevämpää päättää jo alunperin, ettei usko mihinkään, eikä sitoudu mihinkään, ei puolueeseen, kansalaisjärjestöön sen paremmin kuin uskontoonkaan. Kunhan nyt vain jotenkin selviytyy päivästä toiseen ja vetää itsensä kuiville.

Mietin näitä siksi, että kirkollista elämää peukaloiva romaanini Pappia kyydissä etenee kustantamon tuotantokoneistossa, nyt mietitään taas kansikuvia ja takakansitekstejä ja muuta sellaista ratkiriemukasta. Yhden ehdotuksen ehdin jo ampua alas, toista minulle ei ole edes näytetty, mutta olen kuullut huolestuttavia huhuja. 

Pappia kyydissä romaanin kirjoittamisen päämotiivina oli ymmärtää mistä naispappeuden vastustuksessa on kysymys. Se nimittäin kuulostaa niin tyhmältä, että oli pakko yrittää pureutua vastustajien ajattelumaailmaan ja maailmankuvaan. Nyt kirkkoa repii kuitenkin vielä raastavampi riita. Saako homoja siunata vai ei? Olen alkanut miettiä, että olisiko mahdollista kirjoittaa viihderomaani tästäkin aiheesta? Näen sudenkuoppia ympärilläni ja mietin osaisinko kirjoittaa lankeamatta niihin.