Marraskuun kolumni, olkaa hyvät.

Terveisiä kesämökiltä. Vielä kerran kävimme viskaamassa verkot veteen ja aamulla sädehtivä järvi soikin meille mateen ja kuhan. Sen jälkeen vene käännettiin ympäri ja sähköt väännettiin pois päältä, niin että nyt sopii talven tulla. 60 tunnin kynttilä jäi palamaan kissan haudalle.

Mies laski, että meillä on ollut yhteensä 11 eläintä, jotka kaikki ovat nyt haudassa.  Kissat Missu, Arvo, punainen kissa, jota ei ehditty edes kastaa, Lysti ja Lohtu, Limppu-koira, kanit Minttu ja Kumina ja kolme kanaa, joita ei ollut ristitty, ne olivat ilmeisesti pakanoita. Kanat ovat eläimistöstämme ainoat, jotka saivat kunnian tulla syödyiksi. Pian niiden syömisen jälkeen lakkasimme syömästä lihaa, mikä on ollut hyvä päätös.

Laskeskelin tuossa, että meiltä on varmaan tähän mennessä jäänyt jo tuhatkunta kanaa syömättä, kanat olivat nimittäin aiemmin lempiruokaamme ja niitä meni 1-2 viikossa. Kun elämänsä kolkkoja päiviä miettii, kymmenen kärkeen ilman muuta kiilaa se päivä, jolloin tapoimme perunamaitamme kuopsutelleet kanat. Ne olivat häkkikanalasta vapautuneita häkkiraakkeja, jotka olivat saaneet meidän luonamme kesän mittaisen jatkoajan. Vaikka pidän kanoja tyhminä eläiminä, ne olivat silti yllättävän sympaattisia. Jos olisi ollut paikka, missä ne olisi voinut pitää yli talven, emme varmaan olisi niitä teurastaneet, varsinkin kun ne ilmaisivat kiitollisuuttaan munimalla uutterasti munan päivässä. 

Kaloja vielä toistaiseksi pystyn syömään. Mutta pari viikkoa sitten oleskelin hetken aikaa samassa huoneessa akvaarion kanssa. Katselin ympäriinsä haahuilevia kaloja ja yhtäkkiä nekin alkoivat näyttää ihan sielukkailta olennoilta. Suljin akvaariokalat mielestäni ottaessani kuhan ja mateen hengiltä ja pilkkoeassani ne tämänpäiväiseen kalakeittooni.