Olen käännellyt mielessäni sellaista juttua, että mitä jos yrittäisi kirjoittaa keski-ikäisen naisen ja nuoren miehen välisestä rakkaudesta. Aloitin häveliäästi siitä, että pariskunnalla olisi ikäeroa kymmenen vuotta. Sitten ajattelin, että ikäeroa pitäisi olla vähän enemmän jotta juttu säväyttäisi, ja nuorensin miestä. Ajatus on, että ikäero aiheuttaisi kahnauksia, mutta pariskunnalla olisi vielä jonkinlaiset periaatteelliset onnistumisen edellytykset, mitä se onnistuminen nyt tässä sitten tarkoittaakin. 

Sitten sain lukea lehdestä, että Niinistö oli tempaissut vihille itseään kolmekymmentä vuotta nuoremman runotytön kanssa.  Mikä pistikin taas miettimään, että miksi meistä on suhteellisen normaalia, että kolmekymppinen nainen avioituu kuusikymppisen miehen kanssa, mutta ikäero toisin päin olisi jo hankalampi juttu.

Iäkkään miehen ja nuoren tytön rakkaustarinoita on maailmassa pilvin pimein, mutta yritäpäs tehdä juttu toisin päin. Muutaman leffan olen nähnyt ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta niissä on ollut kysymys siitä, että iäkästä naista lempivä nuorukainen on ollut patologinen tapaus ja suhde on päättynyt katastrofaalisesti. James Spaderin ja Susan Sarandonin tähdittämässä Sähköisessä kohtaamisessa keski-ikäinen hampurilaismyyjätär ja nuori juppi sen sijaan pystyivät rakastumaan ja riitelemään ja jatkamaan suhdettaan, mikä oli positiivista.

Sama epäsymmetria sukupuolten välillä on yhteiskunnallisen aseman suhteen. Naisen on vaikea ottaa kumppaniksi miestä, joka ansaitsee vähemmän ja on vähemmän koulutettu. Miehen taas on ollut suhteellisen luontevaa valita kumppani itseään alemmasta yhteiskuntaluokasta.

Näissä jutuissa ei tietenkään ole mitään uutta eikä mainitsemisen arvoista. Paitsi se että nämä tämmöiset näkemykset ovat niin pysyviä.