Yritin opiskella, mutta ongelmat muodostuivat ylipääsemättömiksi ja lyyhistyin sohvalle ihmettelemään.

Telkkarissa kerrottiin, että vatjaa äidinkielenään puhuu seitsemän ihmistä  maailmassa ja mietin miltä tuntuisi olla vatjankielinen ihminen. Entä jos en yhtään tykkäisi niistä kuudesta muusta vatjankielisestä ihmisestä, tai mikä vielä pahempaa, ne eivät tykkäisi minusta? Se voisi tehdä hiukkasen orvon tunnelman.

Ajatella, jos sama vauhti vatjankielen kehityksessä jatkuu, joku saa pian kokea sen riemun, että hän on maailman ainoa vatjaa puhuva ihminen! Voi olla, että siinä tilanteessa ihminen jo haluaisi mennä työväenopiston kielikurssille oppimaan jotain suositumpaa kieltä, mikäli ei ole ennen mennyt. Kannattaisi varmaan opetella joku suosittu kieli, niin että on todennäköistä löytää mukava puhekaveri siinä vaiheessa kun sattuu tulemaan mieleen jokin asia jonka haluaa jakaa muiden kanssa.

Mutta vaikka ihminen osaisi puhua englantia ja ranskaa ja venäjää sujuvasti, niin en usko sen kuitenkaan korvaavan menetystä jos omalla äidinkielellä ei voi puhua asioistaan.

Sitten televisiossa näytettiin salamanteria, joka eli joessa ja jolla oli keuhkot. Se kävi välillä haukkaamassa pinnalta happea, mutta ei koskaan poistunut joesta kuivalle maalle. On siinä kanssa eläin. Mietin, että miten se oikein nukkuu siellä veden alla. Eikö se lainkaan hengitä nukkuessaan. Selostaja kertoi, että tällaisia ovat varmaan olleet ne eläimet, jotka aikojen alussa ja evoluution ollessa kypsä ovat kömpineet merestä kuivalle maalle ja alkaneet hengittää ilmaa. Olisipa ollut hauska olla sekin näkemässä.

En tiedä miten tämä veden alla elävä keuhkollinen otus liittyy noihin vatjalaisiin. Ei kai mitenkään, paitsi että jäivät samalla tavalla askarruttamaan mieltä.